Museovirasto

 PERUSHAKU

kohteet maakunnittain
 

KARTTAHAKU

maakuntakartta Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Uusimaa - itä Kanta-Häme Uusimaa - länsi Pirkanmaa Satakunta Varsinais-Suomi
Petäjävesi Keski-Suomi

Petäjäveden vanha ja uusi kirkko ympäristöineen

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Petäjäveden vanha ja uusi kirkko ympäristöineen
Kuvaus
Petäjäveden vanha kirkko on pohjoismaisen puurakentamistaidon ja –perinteen korkeatasoinen ja hyvin säilynyt esimerkki. Kirkossa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla kansanomainen puurakennustaito ja hirsisalvostekniikka sekä yleiseurooppalaiset kirkkoarkkitehtuurin tyylipiirteet. Maisemalliset puitteet kirkolle luo Jämsänveden Kirkkolahti, jonka äärelle on sijoittunut myös seurakunnan uusi kirkko. Agraarimaiseman ympäröimä vanha kirkko sekä kirkonkylän taajamassa sijaitseva uusi kirkko muodostavat vuosisataisen katkeamattoman seurakunnallisen jatkumon sekä asutusrakenteen kehitystä kuvastavan parin. Petäjäveden vanha kirkko tapuleineen ja kirkkotarhoineen on sisällytetty Unescon Maailmanperintöluetteloon.

Kirkkoniemellä sijaitseva Petäjäveden vanha kirkko on valmistunut paikallisten kirvesmiesten rakentamana 1763-1765 rakennusmestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla. Kirkko on muodoltaan tasavartinen ristikirkko johon kuuluu yhdyskäytävällä lisätty kellotapuli, jonka on rakentanut Leppäsen pojanpoika Erkki Jaakonpoika Leppänen 1821. Kirkon hirsiseinät ovat ulkopuolelta laudoittamattomat. Kirkkoa kantaa jyrkkä ja ristivarsien päistä aumattu paanukatto. Kirkkoon saavutaan tapulin pohjakerroksen kautta. Sen sisätila on ristinmuotoinen ja sen sakarat kapenevat barokin suosiman valeperspektiivin tapaan ulospäin. Keskellä olevan kellojen nostoaukon kohdalla on säteittäin sijoitetuista laudoista koottu sininen ympyräsommitelma, taivaspyörylä.

Kirkkosalin ristivarsissa on korkealle kaartuvat tynnyriholvit ja ristikeskuksen yllä kulmikas välikattokupoli. Holvauksen leveät veistolaudat on kiinnitetty seinien ja niiden päällä olevan sidehirsirakenteen varassa oleviin kattotuoleihin. Kirkkosalin seinät ja holvit ovat maalaamattomat. Vain holvien peiterimoissa ja seiniä jäykistävissä sidehirsissä on punaisella tehtyä maalauskoristelua. Saarnastuoli on kirkkorakennuksen ikäinen. Alttaritauluna on Carl Fredrik Blomin maalaama Pyhä ehtoollinen vuodelta 1843. Sama taiteilija on tehnyt sakariston toisen oven päällä olevat Lutheria sekä Moosesta laintauluineen esittävät öljymaalaukset.

Järvimaisemaan kuuluvat Siltaniemi, jossa on kanttorilan tilakeskus 1800- ja 1900-luvun vaihteesta sekä kapea Solikkosaari, jota valtatie 23 ylittää. Vanhan kirkon länsipuolella sijaitseva Lemettilän maatilan eheä rakennusryhmä peltoineen sekä luoteispuolen sodanjälkeisen asutustoiminnan myötä syntynyt omakotialue kuuluvat vanhan kirkon ympäristöön. Lemettilän maatilan asuin- ja tuotantorakennukset ovat 1800- ja 1900-luvuilta.

Petäjäveden ns. uusi kirkko on puinen sisäviisteinen ristikirkko Petäjäveden taajaman tuntumassa kuivalla mäntykankaalla.
 
Historia
Jämsän emäseurakuntaan kuuluneen Kuivasmäen eli Petäjäveden talolliset rakensivat 1720-luvulla vaatimattoman saarnahuoneen. Vanha kirkko rakennettiin edeltäjänsä paikalle 1763-1764 Laukaassa pitäjänpuuseppänä toimineen rakennusmestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla. Kellotapulin rakentamisesta vastasi 1820-luvun alussa isänsä ja isoisänsä ammatissa jatkanut Erkki Jaakonpoika Leppänen (1776-1856). Samalla kirkon itäpäähän tehtiin uusi sakaristo ja kirkon ikkunat suurennettiin.

Vanha kirkko jäi autioksi Kirkkosalmen vastarannalle 1879 rakennetun uuden kirkon valmistumisen jälkeen. Kirkkoa korjattiin ensimmäisen kerran seurakunnan 200-vuotisjuhliin 1928. Sen määrätietoinen hoito ja korjaaminen rakennusmuistomerkkinä alkoi 1950-luvun lopulla.

Petäjäveden uuden kirkon suunnitteli arkkitehti August Boman ja rakennusmestarina toimi Jaakko Kuorikoski. Uuteen kirkkoon ei rakennettu kellotapulia ja hautausmaata vaan seurakunta käytti edelleen vanhemman kirkon tapulia ja hautausmaata. Uusi kirkko korjattiin 1937 arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitelmin ja 2000-luvun alussa.
 
Lisätietoa
Lars Pettersson, Petäjäveden vanhan kirkon puolesta. Keski-Suomea ja keskisuomalaisia II. Jyväskylä 1951.

Lars Pettersson, Saako Petäjäveden vanha kirkko rappeutua? Suomen Kuvalehti 11-12/1951.

Lauri Kuusanmäki, Kirkko ja seurakunta. Suur-Jämsän historia II. Jyväskylä 1962.

Lars Pettersson, Kulttuurimaisemamme. Rakennusmuistomerkkimme ja niiden suojelu. Porvoo 1964.

Lars Pettersson, Kansallisia ja kansainvälisiä aineksia Suomen vanhassa puukirkkoarkkitehtuurissa. Abacus. Suomen rakennustaiteen museon vuosikirja 1979.

Marja Terttu Knapas, Petäjäveden vanhan kirkon korjaus. Arkkitehti 5/1981.

Lars Pettersson, Petäjäveden vanha kirkko. Keski-Suomi 18. Saarijärvi 1986.

Suomalainen puukirkko The Finnish wooden church. Suomen rakennustaiteen museon näyttelyluettelo 1989. (Toinen painos Otava 1992).

Lars Pettersson, Ristikirkot. Ars - Suomen taide 3. Keuruu 1989.

Petäjäveden kirkonseudun kulttuurimaiseman kunnostamissuunnitelma (Arkkitehtitoimisto J. Turtiainen Oy ja Maisemasuunnittelu Gretel Hemgård). Ympäristöministeriö 1993.

Kyrka af träd. Kyrkobyggnader under 1600- och 1700-talen i Finland, Norge och Sverige. Red. Ingrid Sjöström. Museiverket, Norsk institut for kulturminnesforskning, riksantikvarieämbetet 2000.

Jussi Jäppinen (toim.), Viestejä maisemassa. Keskisuomalainen kulttuuriympäristö. Jyväskylä 2006.
 
kohteeseen sisältyy:  kellotapuli; kirkko; kirkko; talonpoikaistalo;
ympäristön nykyluonne:  kulttuurimaisema;
 
Petäjäveden vanha kirkko. Soile Tirilä 2001
Petäjäveden vanha kirkko. Soile Tirilä 2001.
Petäjäveden vanha kirkko. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0Elili89 2017
Petäjäveden vanha kirkko. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0Elili89 2017.
Petäjäveden vanhan kirkon interiööriä. Soile Tirilä 2001
Petäjäveden vanhan kirkon interiööriä. Soile Tirilä 2001.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009