KARTTAHAKU |
Liminka | Pohjois-Pohjanmaa | |
Limingan kirkko ympäristöineen |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Limingan kirkko ympäristöineen |
Kuvaus | ||
Limingan kirkonseudun historiallisen maiseman keskeisinä elementteinä ovat rakennustaiteellisesti arvokas, 1800-luvun alkupuolen klassillisia ihanteita kuvastava kirkko, vanhassa kirkkotarhassa oleva pohjalainen renessanssitapuli sekä havupuita kasvava puistomainen hautausmaaympäristö.
Mäki, jolla Limingan kirkko sijaitsee, muodostaa Limingan lakeuden tasaisessa luonnonympäristössä maisemallisen solmukohdan. Mäen valinta 1500-luvun lopussa Pohjois-Pohjanmaan suuren kirkkopitäjän emäkirkon rakennuspaikaksi on kohottanut sen lakeuden viljelysmaisemaa jäsentäväksi hierarkkiseksi pisteeksi. Kirkonmäki liittyy peltomaisemaan, jota reunustavat vanhoilla alkuperäisillä paikoillaan säilyneiden maatilojen muodostama kokonaisuus ja jota halkovat vain historialliselle viljelymaisemalle ja sen mittakaavalle alisteiset hiekkatiet. Peltomaiseman länsilaidalla kulkevan joen varrella ovat mm. Härmän, Arvonollin, Alatalon ja Rapakon talojen rakennusryhmät. Kirkko on muodoltaan korkea- ja kapeavartinen ristikirkko, jossa on loiva harjakatto ja ristikeskustassa attikaosalta nouseva kahdeksankulmainen lanterniini. Keltaiseksi maalattuja seiniä jäsennöivät leveät pilasterit ja kahdessa kerroksessa olevat ikkunat. Kirkkosalissa on valkaistut hirsiseinät, kaarevat lautaholvit ja ristikeskuksessa välikattokupoli. Joonialaisin pilarein varustettu alttarilaite on poikkeuksellisen näyttävä. Alttari- ja lehterikaiteet ovat balusterirakenteiset. Edellisessä kirkosta peräisin oleva saarnastuoli vuodelta 1727 on kokkolalaisen Johan Kyntzellin veistämä ja vaasalaisen Olof Ekelundin maalaama. Kellotapuli kirkon länsipuolella sijaitsevassa vanhassa kirkkotarhassa on rakennettu Kajaanin linnan puuseppänä toimineen Grels Norrlingin johdolla 1733. Kolmikerroksinen läpikäytävällä varustettu tapuli on pohjalaista renessanssityyppiä. Tapulin ulkovuoraus on 1880-luvulta. Limingan kirkko ympäristöineen sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Limingan lakeuden maisema-alueella. |
||
Historia | ||
Limingan kirkko rakennettiin Intendentinkonttorissa 1823 laadittujen piirustusten (A.F. Granstedt, C.L. Engel) mukaan rakennusmestari Henrik Kuorikosken johdolla. Kirkko valmistui 1826. Jo keskiajan lopulla perustetun Limingan seurakunnan edellisen, 1596 rakennetun ja sata vuotta myöhemmin pidennetyn, tukipilarikirkon seinähirsiä käytettiin nykyisen kirkon lattia- ja kattotuolirakenteisiin. Kirkon ulkovuoraus tehtiin 1836. Kirkko kunnostettiin 1982 (arkkitehti Jorma Teppo). | ||
Lisätietoa | ||
Lars Pettersson, Limingan kirkko ja tapuli. Liminka 1477-1977 Limingan kunta ja seurakunta 1977.
Jorma Teppo, Pohjanmaan puukirkkojen korjauksista. Arkkitehti 4/1985. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Osa 2. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto 1993. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö osa 2. Helsinki 1993. Erkki Lämsä, Oulun seudun kirkot. Oulu 1999. KirjastoVirma 2001-2005 www-sivusto: Lakeuden kulttuuripolku. Opas Limingan, Lumijoen, Rantsilan ja Tyrnävän kulttuurikohteisiin. http://www.kirjastovirma.fi/lakeudenkulttuuripolku/ (9.10.2009). |
||
kohteeseen sisältyy: kellotapuli; kylä; talonpoikaistalo; tie; | ||
ympäristön nykyluonne: kirkonkylä; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||