KARTTAHAKU |
Enontekiö | Lappi | |
Kilpisjärven matkailuhotelli |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Kilpisjärven matkailuhotelli |
Kuvaus | ||
Kilpisjärven matkailuhotellissa ovat säilyneet Lapissa 1930-1960-luvuilla toteutetun matkailurakentamisen tunnusomaiset piirteet. Sen korkealaatuinen, maisemaan ja luonnonympäristöön sovitettu arkkitehtuuri on 1940- ja 1950-lukujen vaihteesta. Matkailuhotellin alue on edustavimpia kokonaisuuksia ajatellen kotimaisen massamatkailun alkuvaihetta ja varsinkin sen luontoyhteyteen perustuvia kansallisia erityispiirteitä.
Saanatunturin läheisyys ja tunturikoivikkoinen ranta muodostavat hotellin rakennusryhmän vaikuttavat maisemalliset puitteet. Keskeiset hotelli- ja ravintolatoiminnat sijoittuvat 1949-1962 vaiheittain valmistuneeseen päärakennukseen. Kokonaissommitelmassa eri toiminnallisten osien kerrosluku, muoto ja materiaalit vaihtelevat perustuen Jouko Ylihannun arkkitehtisuunnitteluun. Huoltorakennusten lisäksi pihapiiriin kuuluu ainoa säilynyt majoitussikermä vuodelta 1948. Yksityisen hotelliketjun omistuksessa toimiva matkailuhotelli on nykyisellään (2009) perinteikkäin osa matkailun ja vapaa-ajan asumisen kasvuun panostavaa Kilpisjärven tienoota. |
||
Historia | ||
Lapin luonnon vetovoima ja parantuneet mahdollisuudet sen saavuttamiseen käynnistivät 1930-luvulla kulttuuri-ilmiön ja elinkeinon, jonka vaikutus maakunnassa on ollut huomattava. Valtio osallistui tunturihotellien ja matkailumajojen verkoston luomiseen sekä sen sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen ja täydentämiseen.
Rakennushallitus toimi rakennuttajana Kilpisjärvellä, kuten useassa muussa Lapin matkailuhankkeessa, ja täälläkin luottaen arkkitehti Ylihannun matkailurakentamista uudistaviin näkemyksiin. 1970- ja 1980-luvun vaihteen peruskorjauksessa sama rakennuttajataho vaihtoi sisätilojen tunturihenkisyyden yleispätevämpään asuun. |
||
Lisätietoa | ||
Jarmo Lokio, Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Lapin ympäristökeskus. Rovaniemi 1997.
Mirja Rauhala, Enontekiön kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 540. Ympäristöministeriö 2002. Harri Hautajärvi, Autiotuvista lomakaupunkeihin: Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Doctoral dissertations 31/2014. Aalto-yliopsto 2014. |
||
kohteeseen sisältyy: hotelli; matkailurakennus; talousrakennus; | ||
ympäristön nykyluonne: tunturimaisema; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||