på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Joensuu Kontiolahti
Pielisjoen kanavat
Kuvaus
Pielisjoen kanavat ovat vesistöihin tukeutuneen puunjalostusteollisuuden nousukauden historiallisia muistomerkkejä. 1950-1970-luvun suurimittakaavainen nippu-uitto ja voimaloiden rakentaminen on muuttanut Pielisjoen maisemaa. Pielisjoen kanavien erityispiirre onkin ajallinen kerrostuneisuus.

Pielisjoki yhdistää Pielisen Oriveden Pyhäselkään. Pielisjoen kanavaketjuun kuuluvat Joensuussa Utra ja Joensuun sulku, Kontiolahdella Haapavirta ja Jakokoski sekä Enossa Saapaskoski, Kaltimo ja Häihä. Pielisjoen kanavoinnin ensimmäisen vaiheen eli 1870-luvun kanavista ovat myöhemmän rakentamisen seurauksena veden alle jääneet Kuurnan ja Paiholan kanavat. Lisäksi Kaltimon suursulun ja voimalan rakentamisen yhteydessä Nesterinsaaren sulku on jäänyt patopengerryksen alle.

Joensuun sulku vuodelta 1877 on keskeinen osa Joensuun kaupunkikuvaa. Se sisältyy erilliseen kohteeseen Joensuun rantapuisto-vyöhyke. Joensuun Utran kanava puolestaan sisältyy erilliseen kohteeseen Utran kanava ja historiallinen teollisuusalue.

Kontiolahden Haapavirran 1883 avattu kanava, jonka sulku on vuodelta 1915, on säilynyt toimintakuntoisena kanavamiljöönä. Jakokosken kanava on vuodelta 1879 ja sen nykyasu vuoden 1907 kunnostusvaiheesta, jolloin kanavan puiset rakenteet on uudistettu. Nykyisellään se muodostaa täydellisen, toimintakuntoisen kanavakokonaisuuden, johon kuuluu kanavanhoitajan asunto ja talousrakennuksia. Merenkulkuhallitus hoitaa aluetta kanavamuseona.

Kaltimon vanha sulku vuodelta 1879 on rakenteena ja osin rakennuskannaltaan säilynyt. Vanhalta kanavalta yläjuoksulle on 1958 rakennettu Kaltimon suursulku ja voimalaitos, jonka kokonaisuuteen kuuluu voimalan työntekijöiden asuinalue. Punatiilinen voimalaitos on arkkitehtien Erik Kråkström ja Ahti Korhonen suunnittelema. Yläjuoksulla ovat edelleen Saapaskosken ja Häihän sulut. Saapaskosken kanavan alkuperäiset sulut vuodelta 1878 on korvattu 1912-1913. Kanavan varrella on säilynyt kanavanvartijan asuintalo. Häihän 1876 avatun, kivirakenteisen kanavan uudistaminen tapahtui 1958. Kanavamiljöö on säilynyt rakennuksineen, pengerryksineen ja istutuksineen.
 
Historia
Pielisjoen koskien ensimmäiset perkaukset liikkumisen helpottamiseksi tehtiin 1700-luvun lopulla. Tuolloin kunnostettiin Joensuun ja Utran kosket. Tutkimukset Pielisjoen kanavoimiseksi aloitti insinööri F.A. Hällström 1829. Valtion toimesta jokeen perattiin avoimet venekanavat 1847-1853.

Pielisjoen merkitys kulkuväylänä lisääntyi sahateollisuuden laajentuessa Pohjois-Karjalassa, ja kanavien rakentaminen tuli yhä tarpeellisemmaksi uiton ja puutavaran kuljetusten vuoksi. Saimaan kanava avautui liikenteelle 1856, jonka jälkeen Saimaan itäisen pääreitin väylät Savonlinnasta Nurmekseen pyrittiin kunnostamaan.

Pielisjoen jokiväylän sulkujen rakentamistyö aloitettiin 1874. Vahvistettuun kanavointisuunnitelmaan sisältyi yhdeksän puusulkua, mutta suunnitelmia tarkennettiin rakentamisvaiheessa, ja osa suluista rakennettiin kivisinä. Sulkuja ei rakennettu yhtä suuriksi kuin Saimaan kanavalla.

Ensimmäiseksi kanavatyöt aloitettiin Utrassa, Kuurnassa ja Häihässä. Pielisjoen ensimmäinen kanavointivaihe valmistui Kaltimon kanavan myötä 1879. Muutamaa vuotta myöhemmin sulkuketjua täydennettiin rakentamalla Haapavirran sulku 1881-1883. Pielisjoen kanavien ansiosta Pielisen seutu pääsi säännölliseen yhteyteen Joensuun kanssa, ja kaupungista kehittyi Viipurin kaltainen välityssatama.

Sulkujen koko ja mataluus aiheutti ongelmia pian niiden rakentamisen jälkeen, ja niitä uudistettiin 1900-luvun alussa etenkin uittojen tarpeisiin. Ensimmäisenä uudistettiin Utran sulku 1902. Uudistusvaihe päättyi Joensuun sulun rakentamiseen 1918-1923.

1930-luvulla vanhat laivasulut todettiin jälleen mittakaavaltaan riittämättömiksi suurenevien uittojen tarpeisiin. Pielisjoki valjastettiin uudelleen 1950-1970-luvuilla nippu-uiton ja energiantuotannon tarpeisiin, ja varustettiin suurin uittosuluin, avokanavin ja voimalaitoksin. Tämä jätti vanhoja sulkuja tarpeettomaksi ja muutti vedenkorkeutta, joen penkereitä ja koko jokimaisemaa.
 
Lisätietoa
P. Puhakka, Pielisen varrelta. Kansanvalistusseuran kotiseutukuvauksia 1-2, 1908.

A, G-b-g, Pielisjoen kanava. Kanava II, 1919.

Pielisjoen kanavat 100 vuotta. Asiakirjanäyttely Joensuun Taidemuseossa. Esite. 1979.

Eeva-Liisa Rautela, Kanavamuseoinventointi. Tie- ja vesirakennushallitus 1980. Painamaton.

Turkka Myllykylä, Suomen kanavien historia. Keuruu 1991.

Mauri Mönkkönen, Virroilta ja vaaroilta. Enon kulttuuriympäristöohjelma 2003.

Osmo Karttunen, Kaskesta kasvuun. Kontiolahden kulttuuriympäristöohjelma 2004.

Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristöt. Pohjois-Karjalan liitto. Julkaisu 83. Joensuu 2004.

Paavo Sarkkinen - Timo Rekonen - Seppo Koivupuro, Suomen sisävesiväylät. Rakentaminen ja kehitys. Jyväskylä 2007.
 
kohteeseen sisältyy:  kanava; voimalaitos;
ympäristön nykyluonne:  metsämaisema;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Haapavirran kanavaa.
 
Kartta: Pielisjoen kanavat
 
© Museovirasto 2009