på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Kristiinankaupunki Pohjanmaa
Kristiinankaupungin ruutukaava-alue
Kuvaus
Kristiinankaupunki on maamme parhaiten säilynyt suurvalta-ajalta periytyvä ruutukaupunki, jossa sekä asemakaava että rakennuskannan pääosa periytyvät agraarin kauppakaupungin ajoilta.

Vanha ruutukaava-alue rajautuu etelässä Uuteen toriin, idässä Merikatuun ja lännessä Aitakatuun. Useat katulinjat noudattavat edelleen niin leveydeltään kuin rakennusten korkeuden suhteen 1600-luvun kapeaa ja matalaa mittakaavaa. Tonttien päärakennukset ovat kadun suuntaisia ja tonttien sisäosissa on varsin runsaasti talousrakennuksia. Asemakaava-alue on kasvanut alkuperäisestä, 1651 kaavoitetusta ydinosastaan. Nykyisellä ydinalueella on alun toistakymmentä korttelia pohjois-eteläsuunnassa ja neljä poikkisuunnassa. Vanhimmat korttelit ovat säännöllisiä suorakaiteita maanmittari Claes Claessonin kaavoittamassa koossa kun taas laajennuskorttelit 1700-1800-luvuilta ovat vaihtelevan kokoisia. Maannouseman myötä entisen rantakadun rannanpuolelle on tullut uusi korttelirivi, joka rajoittuu edelleenkin madaltuvaan merenrantaan.

Kauppatori, joka avautuu merenlahden suuntaan, on säilyttänyt 1600-luvun mittakaavan. Kauppatorilta länteen jatkuva Raatihuoneenkatu päättyy 1856 valmistuneeseen raatihuoneeseen, jonka pohjoispuolisella mäellä on Ulrika Eleonoran kirkko. Kirkon pohjoispuolella on tullitupa vuodelta 1720.

Kauppatori ja Raatihuoneenkatu, jota on 1800-luvulla levennetty raatihuoneen edustalla puistokaduksi, jakaa kaupunkialueen kahteen osaan. Torin ympärille on tullut uusia liiketaloja ja läheisyyteen pari kerrostaloa 1960-1980-luvuilla. Pohjoinen ja eteläinen osa kaupunkia ovat hyvin säilynyttä 1700-1800-luvun puutaloasutusta.

Kaupunki on säästynyt tulipaloilta. Rakennuskanta on vaihtelevan ikäistä, vanhimmat varmuudella 1700-luvulta, mutta pääosa 1800-luvulta. Keskustan ja Rantakadun vanhat porvaristalot ovat suuria ja niihin liittyy ulkorakennukset leivintupineen, makasiineineen, aittoineen, puuliitereineen, navettoineen, talleineen, tunkiosuojineen, heinälatoineen jne. Ulkorakennukset ovat nykyisin vajaakäytössä mutta pääosin kohtuullisesti ylläpidettyjä. Seitsemän 1700-luvun loppupuolen vauraudenkaudella pystytettyä kaksikerroksista puutaloa on jäljellä. Niistäkin useimmat ovat saaneet ulkolaudoituksen klassismin aikana 1800-luvulla, jolloin kaupunkikuva on saanut nykyisen leimansa. Laitaosien käsityöläis- ja merimiesasumukset ovat pari kolme huonetta käsittäviä, useimmiten pystylaudoitettuja ja punamullattuja mökkejä ja niihin liittyy aina ulkorakennus samassa pienessä mittakaavassa. Nuorimmissa kortteleissa ruutukaupungin eteläosassa arkkitehtuurilla on kertaustyylien leima ja niissä ulkorakennuksia on vähemmän kuin vanhojen korttelien tonteilla. Pihat ovat koko kaupungissa vehreitä ja viihtyisiä yksityisalueita. Pääosin yhtenäisen, joskin arkkitehtuuriltaan vaihtelevan matalahkon kaupungin ylle nousevat maamerkkeinä kolme tornia: 1856 valmistuneen kaksikerroksisen raatihuoneen, 1700 valmistuneen Ulrika Eleonoran puukirkon ja 1897 valmistuneen uusgoottilaisen tiilikirkon tornit.

Kaupungin vanhinta rakennuskantaa edustavat Ulrika Eleonoran kirkko ja Lebellin talo. Kirkko on tyypiltään länsitornillinen kahden pilariparin tukipilarikirkko. Kirkkosalissa on koristeelliset, monin pyörylöin koristetut poikittaiset ja pitkittäiset sidehirret. Kiinteästä sisustuksesta penkit ja länsilehterit ovat alkuperäiset, saarnastuoli 1760-luvun alusta ja kuorin koilliskulmassa oleva urkulehteri urkuineen 1770-luvulta. Yhdeksän äänikertaiset urut on rakentanut Nils Strömbäck. Kirkkotarhan kiviaitaan liittyvä kaksikerroksinen kellotapuli on kirkkoa muutamaa vuotta nuorempi. Sen vieressä on neljän yhteen rakennetun hautakappelin pulpettikattoinen rivistö 1700-luvun lopulta.

Rantakadulla oleva museona toimiva Lebellin kauppiastalo on parhaiten 1700-luvun kauppaporvariston elinympäristöä kuvaavia rakennuskokonaisuuksia maassamme. Kadun varrella sijaitsevan kaksikerroksisen asuinrakennuksen lisäksi tontilla on toinen asuinrakennus sekä neljä ulkorakennusta. Rantakadun pohjoispäässä on Pohjanpään tullitupa vuodelta 1680.
 
Historia
Kristiinankaupunki perustettiin 1649 Lapväärtin pitäjän Koppöön osana Pietari Brahen aktiivista kaupunkipolitiikkaa. Kaupungin säännöllinen ruutukaava on peräisin kaupungin perustamisvuodelta. Kaupunki järjestettiin pohjois-etelä -suuntaisesti mereen työntyvän niemen itärannalle. Alkuperäinen kaava käsitti kuusi korttelia kahdessa rivissä rantaviivaa mukaillen. Asemakaava-aluetta laajennettiin pian, ensin säännöllisin korttelein vanhimman kaavan esimerkkiä noudattaen ja 1700-1800-luvuilla korttelirakenteeltaan vaihtelevammin.

Kristiinankaupungin kirkko rakennettiin vuonna 1700 kolme vuotta aikaisemmin salaman polttaman kirkon paikalle. Se jäi pois käytöstä seurakunnan kivikirkon valmistuttua 1897. Kirkko restauroitiin nykyasuunsa 1958-1964 Thorvald Lindqvistin johdolla, jolloin sisätilan 1700-luvun väriskaala otettiin esille ja eteläseinustalle 1770-luvulla rakennettu lehteri purettiin.

Lebellin kauppiastalo rakennettiin 1761, jolloin rakennuksessa todennäköisesti oli mansardikatto. 1859 tapahtuneen tulipalon jälkeen rakennus lienee saanut nykyisen ulkoasunsa aumakattoineen ja punamullattuine pystyvuorauksineen. Lebellin talo sisustettiin museoksi 1932-1942.

Kaupunginlahden yli mantereelle suunniteltiin siltaa jo 1750-luvulla. Nykyinen, torille johtava pengersilta saatiin kuitenkin rakennettua vasta 1840-1845.

Kristiinankaupungin ruutukaavaosaan vahvistettiin 1970-1980-lukujen mittaan kolmessa osassa asemakaavan muutos, jolla puutaloasutuksen suojelu vakiinnutettiin. Rakennuskantaa kunnostetaan asemakaavan viitoittamalla tavalla.
 
Lisätietoa
Stasplanering i finska städer. Den nordiska trästaden 12. 1972.

Henrik Lilius, Kaupunkirakentaminen 1617-1856. Suomen kaupunkilaitoksen historia 1. Vantaa 1981.

Svenska Österbottens historia IV. Vasa 1983.

Lars Pettersson, Kristiinankaupungin puukirkot ja kellotapulit. Kristiinankaupungin historia I. Vaasa 1984.

Lars Pettersson, Kyrkor och klockstaplar i svenska Österbotten. Svenska Österbottens historia V. Vasa 1985.

Henrik Lilius, Kaupunkirakennustaide suurvalta-ajalla. Ars. Suomen taide 2. Otava 1988.

Elisa El Harouny, Olli-Pekka Riipinen, Kaija Santaholma ja Timo Tuomi, Suomalaisia puukaupunkeja. Kristiinankaupunki. Ympäristöministeriö. Alueidenkäytön osasto. Helsinki 1996.

Juhani Kostet, Cartographia urbanium Finnicarum. Suomen kaupunkien kaupunkikartaografia 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa. Monumenta Cartographica Septentrionalia. Rovaniemi 1997.

Juhani Martikainen, Orglar i Finland från tiden 1600-1800 - deras byggare, historia, konstruktion och stil. Studia Musica 7. Sibelius Akademien 1997.

Jukka Koivula, Kristinestad. Riktlinjer för byggnadsvård. Kristinestad 1999.

Teemu Mökkönen, Kristiinankaupunki - Kristinestad. Kaupunkiarkeologinen inventointi. Museovirasto, rakennushistorian osasto 2001.

Maria Kurtén - Susanne Öst - Rose-Marie Back - Minna Torppa - Sari Tallgren, Pohjanmaan inventointi. Länsi-Suomen ympäristökeskus. KIOSKI-tietokanta 20.3.2008.
 
kohteeseen sisältyy:  hautausmaa; kaava-alue; katutila; kauppa- ja liikerakennus; kaupungin asuintalo; kirkko; koulu; museo; puisto; tori; tuulimylly;
ympäristön nykyluonne:  kaupunki;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Kristiinankaupungin ruutukaava-alue.

Kristiinankaupungin puutalokortteleita.

Kristiinankaupungin kortteleita.
 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun:
Kristiinankaupungin ruutukaava-alue
 
© Museovirasto 2009