Museovirasto

 PERUSHAKU

kohteet maakunnittain
 

KARTTAHAKU

maakuntakartta Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Uusimaa - itä Kanta-Häme Uusimaa - länsi Pirkanmaa Satakunta Varsinais-Suomi
Myrskylä Uusimaa

Myrskylän kirkonmäki

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Myrskylän kirkonmäki
Kuvaus
Myrskylän maisemallisesti vaikuttava kirkonmäki on muodostunut Pernajan keskiaikaisesta emäseurakunnasta erotetun sisämaaseurakunnan kirkolliseksi keskukseksi 1600-luvulla. Myrskylän kirkkoympäristö makasiineineen ja pappiloineen on säilynyt 1800-luvun asussaan.

Kirkonmäkeä hallitsee 1800-luvun alkuvuosien puukirkko kellotapuleineen, sen ympärillä oleva kirkkotarha punaisesta graniitista tehtyine hautamuistomerkkeineen, kaksi maantien varressa olevaa viljamakasiinia sekä kirkkoa vastapäätä puutarhan keskellä sijaitseva entinen kirkkoherran pappila. Kirkkomaisema on ikuistettu jo 1840-luvulla Suomen merkittävimpiä näkymiä esittelevään kuvateokseen.

Myrskylän kirkko on sisäkulmistaan viistetty tasavartinen ristikirkko, jossa on korkea kaksitoistakulmainen laakeaan telttakattoon päättyvä attikaosa. Vuorisaarnaa esittävän alttaritaulun on maalannut Dora Wahlroos 1897. Kirkossa on poikkeuksellisen hienot suuret kristallikruunut ja lukuisia hautavaakunoita. Eversti Ernst Forbesin (k. 1677) vaakunaan liittyy kahdeksan äidin- ja kahdeksan isänpuoleista sukuvaakunaa.
 
Historia
Myrskylä erotettiin Pernajan emäseurakunnasta 1636. Seurakunnan 1600-luvulta periytyvä kirkko purettiin 1800 ja Myrskylän nykyinen kirkko valmistui 1803 Yli-intendentinvirastossa laaditun piirustuksen mukaan kirkonrakentaja Matti Åkergrenin johdolla. Kirkkoa vanhempi kellotapuli vuodelta 1772 tehtiin linnoitusrakennusmestari Gotthard Flensborgin johdolla.

Pappilan 1900 valmistuneen päärakennuksen piirustukset laati tamperelainen arkkitehti Ines Schreck.
 
Lisätietoa
Zachris Topelius, Finland framstäldt i teckningar 1845.

Heikki Klemetti, Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvuilla. Porvoo 1927.

Itä-Uudenmaan rakennetun kulttuuriympäristön selvitys (RAKU). Itä-Uudenmaan liitto, Itä-Uudenmaan maakuntamuseo, Museovirasto. Itä-Uudenmaan liitto julkaisu 90, 2007.
 
kohteeseen sisältyy:  hautausmaa; kirkko; kylä; lainamakasiini; pappila;
ympäristön nykyluonne:  kirkonkylä;
 
Myrskylän kirkko. Elias Härö 1969
Myrskylän kirkko. Elias Härö 1969.
Viljamakasiinit Myrskylän kirkonmäellä. Elias Härö 1972
Viljamakasiinit Myrskylän kirkonmäellä. Elias Härö 1972.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009