 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Espoo Helsinki | ||
Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutus |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Helsingin höyrylaivareittien kesähuvila-asutus | ||
| Kuvaus | ||
| Helsingin lähisaaristoon höyrylaivareittien varteen syntynyt huvila-asutus ilmentää pääkaupunkilaisten 1800-luvulla alkanutta ja 1900-luvun alkupuolella laajentunutta kesäasumiskulttuuria. Monet edustavien huviloiden rakennuttajat ja asukkaat ovat lukeutuneet aikansa elinkeino- ja kulttuurielämän eliittiin, rakennusten ja puistojen suunnittelijat aikansa parhaimmistoon.
Huvila-asutus on sijoittunut entisille kartanoiden maille höyrylaivareittien varrelle. Huviloiden päärakennuksiin liittyy mm. arvokkaita puistoja ja puutarhoja, huvimajoja, pelikenttiä, uimakoppeja ja laitureita. ”Kerää pienelle alalle mitä viehättävin maisema: vuoria, puistoja, selkiä, lahtia ja niemiä, jotka meidän aikanamme ympäröivät Suomen uutta pääkaupunkia, aseta Tuurholman viereen Jollas ja Stansvik, äläkä vaadi suomalaiselta saaristomaisemalta enempää.” (Sakari Topelius, Tähtien turvatit 1889) Helsingissä Stansvikin kartanon rakennuskanta, päärakennus, huvila Engel ja venevaja ovat 1800-luvulta, samoin puisto, huvimaja sekä huviloiksi muutetut työväen- ja talousrakennukset. Tahvonlahden pohjukassa ovat Schaumannin huvila ja alppimaja 1870-luvulta, Kaivoshuvila 1700-luvulta sekä kartanon rautakaivos 1760-luvulta. Nuorempia kesäasuntoja kartanon mailla ovat kunnallisvirkamiesyhdistyksen majat ns. Vanhakylässä. Tahvonlahden ja Hevossalmen rannalla on muutamia huviloita, joista Salomo Wuoriolle suunniteltu on arkkitehtien Gesellius-Lindgren-Saarinen varhainen huvilasuunnitelma 1900-luvun taitteesta. Tullisaaren Turholman kartanomiljööstä ja kauppaneuvos Borgströmin rakennuttamasta kolmesta huvilasta on säilynyt kaksi uusrenessanssihuvilaa 1870-luvulta sekä laaja puisto. Huvilat ja muu rakennuskanta ovat Theodor Deckerin suunnittelemia. Huviloissa yhdistyvät sveitsiläistalojen piirteet, kansanomainen puuarkkitehtuuri ja uusrenessanssi. Toinen huviloista on ollut pitkään laulaja Aino Acktén kesähuvilana. Degerön puistomaiseen kartanoalueeseen kuuluu päärakennus, vierasmaja eli rantatupa sekä asuin- ja talousrakennuksia. Päärakennusta on käytetty lähinnä kesäasuntona 1870-luvulta 1950-luvulle, jolloin se on muutettu ympärivuotiseen käyttöön. J.L. Runebergin tiedetään viettäneen kesää Degerön kartanon rantatuvassa 1836. Jollaksessa on kartanon mailla Saunalahden rannoilla sekä Itäniitynniemessä huvila-asutusta 1880-luvulta aina 1930-luvulle. Huviloiden tyylikirjo ulottuu uusrenessanssista funktionalismiin. Saunalahden pohjukassa olevan Jollas-Västergårdin kartanon 1919 valmistuneen päärakennuksen on suunnitellut arkkitehti Robert Tikkanen. Jollaksen kartanosta etelään pistävän niemen kärjessä on pieni Matosaari, jossa on 1963 palaneen suurhuvilan raunio ympärillään puutarha-arkkitehti Paul Olssonin 1920-luvulla suunnittelema mielenkiintoinen puutarhakokonaisuus muuri- ja terassirakenteineen. Matosaaressa on myös 1800-luvun lopun huvila ja Krimin sodan aikainen patteri ja ruutikellari. Villingissä on saaren pienimuotoisen 1800-luvun kartanomiljöön (päärakennus, punainen tupa ja puisto) ympärillä pääosin 1910- ja 1920-luvun alun edustava, noin neljänkymmenen huvilan maaosakeyhtiöiden palstoittama yhdyskunta. Niiden lisäksi saaressa on yksittäisiä 1800-luvun lopun uusrenessanssihuviloita, mm. Villa Granudden, sekä jugendtyylisiä 1900-luvun alussa rakennettuja huviloita, mm. Fazerin tontin Kallioniemi, sekä myöhemmin rakennettuja huviloita aina 1960-luvulle saakka. Arkkitehti Oiva Kallion itselleen suunnittelema huvila Villa Oivala on vuodelta 1924. Kalastaja-asumuksen paikalle rakennettuihin lukeutuu Torpetin palstan monesti muutettu huvila, jonka 1930-luvun asu on arkkitehti Martti Välikankaan itselleen suunnittelema. Huviloiden lisäksi saaren maisemaan kuuluvat pitkät kiviaidat. Vartiosaaren huvila-alue koostuu rantoja kiertävästä pääosin 1900-luvun alun kesäkoti- ja huvila-asutuksesta sekä saaren sisäosien vanhasta pienimuotoisesta maatalousalueesta. Saaren monista edustavista huviloista mainittakoon ns. Waseniuksen hieno jugend-ajan huvila. Espoon Soukanniemellä ovat edustavat uusrenesanssihuvila Fridhem vuodelta 1880 ja arkkitehti Sigurd Frosteruksen huvila vuodelta 1913. Rantakallioon on hakattu 1880-luvun lopun keisarivierailusta kertova muistokirjoitus. Tallholman saaren viidestä vanhasta huvilasta Villa Tallholm on saariston ensimmäisiä huvilaksi rakennettuja rakennuksia. Kirkkoherra Geitlinin 1865 rakennuttaman suureellisen huvilan ympärillä on muotoiltu puutarha jalopuineen. Pentalan saaren pohjoisosassa on saariston käyttöä monipuolisesti ilmentävä rakennusryhmä, josta huomattava osa kuuluu saaristomuseoon. Alueella on huviloita, 1700-luvun kalastajamökki ja purjehdusseuran paviljonki Paven, jonka Sigurd Frosteruksen suunnittelema osa on vuodelta 1912 ja Matti Finellin 1938. |
||
| Historia | ||
| Pohjoismaissa ja Venäjällä kaupungissa asuvien säätyläisten ja porvarien tapa muuttaa kesäisin maaseudulle asumaan on vuosisatoja vanha. Koskemattoman luonnon arvostus liittyi yleisempäänkin 1700-luvun lopun eurooppalaiseen luonnon ihailuun. Vilkkaan kaupunkiasumisen vastapainoksi haettiin kesäisin rauhallista maaseutuasumista, mikä alkoi säätyläisten ja varakkaan porvariston keskuudessa jo 1800-luvun alkupuolella. Helsingin ympärille muodostuneen kesähuvila-asutuksen taustalla oli paitsi Suomen maiseman ”löytäminen” myös 1800-luvun alun uuden pääkaupungin nopea kasvu.
Ensimmäiset saariston kesäasunnot olivat joko aatelisten maakartanoita tai kaupunkilaisten vuokraamia kalastajamökkejä tilapäiseen käyttöön. Varsinaisten huviloiden rakentaminen, osin suureellisin huvila- ja puutarhasuunnitelmin, käynnistyi 1860- ja 1870-luvulla. Huvilan paikan valintaan vaikuttivat maisemat, laivareitit ja näkymät laivareitille, laiturit ja kalastusmahdollisuudet. Huviloita rakennettiin 1870-1890-luvulla vilkkaasti etenkin Meilahteen ja Degeröhön (vuodesta 1946 Laajasalo) sekä Espoon saaristoon. Höyrylaivaliikenne Helsingistä Degeröhön alkoi 1837 ja myöhemmin se kehittyi säännölliseksi vuoroliikenteeksi, joka mahdollisti jopa työssäkäynnin pääkaupungissa. Höyrylaivaliikenne pysyi vilkkaana 1930-luvulle asti. Tullisaaren Turholman kartanon vuokraajan ja sittemmin omistajan kauppaneuvos Henrik Borgströmin, elinkeino- ja kulttuurielämän vaikuttajan, kesänvietto Tullisaaressa alkoi 1838. Degerön Stansvikin kartanossa kesäasutus alkoi samoin jo 1800-luvun alkupuolella. Kesävieraiden määrä kasvoi 1800-luvun puolenvälin jälkeen, jolloin kartanoon rakennettiin lisää tilaa ja muutettiin vanhoja työväenasuntoja kesähuviloiksi. Ensimmäinen tontti, ns. Schaumannin huvila, vuokrattiin 1870-luvulla. Stansvikin hiekkatiet ja vanhat kaivokset mainitaan oivallisina kävelykohteina 1889 julkaistussa matkailuoppaassa. Huvilapalstojen erottamista helpotti maanjakolainsäädännön lieventyminen 1864 ja 1883 annetuilla asetuksilla. Palsta oli maa-ala, joka lohkottiin rälssi- tai verotalosta. Lohkottujen palstojen lisäksi kesäasuntoja ja huviloita rakennettiin vuokratonteille. Degerön kartanoiden mailta oli 1800-luvun loppuun mennessä lohkottu 36 tonttia. Pääkaupungin nopea kasvu nosti maan kysyntää ja hintoja. Ensimmäiset huvilatonttien välittämiseen erikoistuneet yhtiöt olivat 1910-luvun alkupuolella Espoossa Oy Suvisaaristo (Ab Sommaröarna) ja Helsingissä Ab Willinge. Yhtiöt palstoittivat hankkimansa maan huvilatonteiksi. Toimintaan liittyivät omat liikennöintiyhtiöt, jotka vastasivat omilla höyrylaivoilla huvilasaarten ja mantereen välisestä liikenteestä. Oy Suvisaaristo osti Espoosta Moisön rälssitalon Pikku-Sikosaaren, Ison Sikosaaren, Pentalan ja Herrön. Oy Suvisaariston Moisön tilasta lohkottiin 1910- ja 20-luvuilla 120 huvilapalstaa. Vaikka Villinkiin rakennettiin ensimmäiset huvilat 1880-luvulla, oli saaressa vain vähän huviloita ennen Ab Willingen perustamista. Yhtiön palstoittamien tonttien myynti alkoi 1913. Tonttien myymisen sekä suunnitelmat suuresta Villingin kylpylä-, terveyskylpylä- ja kasinorakennuksesta keskeytti ensimmäisen maailmansodan syttyminen. Sodan aikana Itä-Villinki pakkolunastettiin ja sinne rakennettiin meririntaman tykkipattereita. Villingin palstoitus ja huvilayhdyskunnan rakentaminen jatkui sodan jälkeen uusien yhtiöiden voimin. Villingin huviloiden suunnittelijoina olivat arkkitehdit ja rakennusmestarit. Huviloihin liittyivät puutarhat, joita suunnittelivat mm. Paul Olsson ja Bengt Schalin. |
||
| Lisätietoa | ||
| Erkki Härö, Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema, Espoon kaupunginmuseo 1984.
Ann Katrin Pihl-Atmer, Sommarnöjet i skärgården. Sommerbebyggelse i Stockholms inre skärgård 1860-1915. Stockholms monografier 55. 1987. Erkki Riimala, Höyryä Helsingin vesillä. Pääkaupungin paikallisliikenteen höyryveneitä ja saaristoreittien matkustajahöyrylaivoja. Helsinki 1987. C.J. Gardberg, Kartanoita ja kesähuviloita. Ars. Suomen taide 4. 1989. Maria Karisto - Liisa Kuokkanen-Suomi, Tullisaaren puisto. Puistohistoriallinen selvitys ja restaurointiperiaatteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 1998: 2. 1998. Helsinki. Maunu Häyrynen (toim.), Hortus Fennicus: Suomen puutarhataide. Helsinki 2001. Stansvikin kartanoalue. Ympäristöhistoriallinen selvitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2003:1. Stansvikin kartanoalue. Hoito- ja kehittämisperiaatteita sekä suosituksia jatkosuunnittelulle. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston selvityksiä 2003:3. Stefan Nygård, Villinki - saariston huvilayhteisö, Savonlinna 2003. Matosaaren puutarhahistoriallinen selvitys ja alueen kehittämistavoitteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2004. Ulla-Maija Laurila (toim.), Huviloita Laajasalossa. Helsingin kaupunginmuseo. Tutkimuksia ja raportteja 1/2009. |
||
| kohteeseen sisältyy: huvila; kartano; puisto; | ||
| ympäristön nykyluonne: merialue; | ||
Topeliuksen maisemissa, Itä-Helsingin huvila-asutusta Stansvikissa. Hilkka Högström 2008. |
Stansvikin kartanon edustava venevaja on 1820-luvulta. Hilkka Högström 2008. |
Aino Acktén kesähuvila Tullisaaressa. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0Edwardina von Boxis 2007. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU