på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Ilmajoki Etelä-Pohjanmaa
Könnien talot
Kuvaus
Tunnetun Könnin seppä- ja kellonrakentajasuvun asuinrakennukset edustavat vauraan talonpoikaistilan rakennuskantaa 1800-luvulta.

Könnin kellomestareitten talot sijaitsevat Kyröjoen peltolakeuden laidalla loivalla kumpareella vierekkäin aivan Ilmajoelle johtavan maantien varrella. Vanhempi puolitoistakerroksinen, punamullattu Yli-Könnin asuinrakennus on rakennettu kellomestari Johan Yli-Könnin aikana 1816. Ala-Könnin talo kuisteineen on peräisin 1800-luvun loppupuolelta ja sen pihapiirissä on verstasrakennus ja suuri luonnonkivestä muurattu navetta.

Könnien talot sijoittuvat valtakunnallisesti arvokkaalle "Ilmajoen Alajoki" -nimiselle maisema-alueelle.
 
Historia
Könnien historia Ilmajoella alkaa 1766, jolloin Jaakko-niminen seppä asettui asumaan 1710-luvulla perustetun Königsbäckin eli Könnin uudistilalle.

Könniläiset valmistivat myös erittäin hienoja sahanteriä, jotka olivat parempia kuin hollantilaisvalmisteiset, siihen saakka käytetyt. Könnien verstaissa valmistettiin ajannäyttäjiä koneistoineen valtakunnan huomattaviin rakennuksiin, mm. Helsingin ja Oulun tuomiokirkkoihin, Senaatintaloon, Porin, Haminan ja Lappeenrannan raatihuoneisiin sekä muutamien suurkartanoiden kuten Vuojoen ja Nuutajärven päärakennuksiin.

Kelloja ja moninaisia sepäntöitä tehtiin Könnillä neljässä sukupolvessa. Loppuaikoina koneiden ja henkilökunnan lisääntyessä toiminta muuttui yhä teollisemmaksi. Könnin kellojenvalmistus päättyi 1860-luvulla halpojen tuontikellojen tullessa markkinoille ja eikä työn jatkajaksi ollut miespuolista perillistä.
 
Lisätietoa
Jaakko Laurila, Könnin suku. Sukuhistoria ja sukuluettelo. Vaasan Könnin oltermannikunta 1949.

Aulis J. Alanen, Ilmajoen historia. 1953.

Eteläpohjalaisia elämäkertoja, Könnin mestarit. Vaasa 1963.

Tiina Lehtisaari - Sari Tallgren - Eija-Liisa Kangas, Pohjanmaan inventointi. Länsi-Suomen ympäristökeskus. KIOSKI-tietokanta 20.3.2008.
 
kohteeseen sisältyy:  pihapiiri; talonpoikaistalo; talousrakennus;
ympäristön nykyluonne:  agraarimaisema;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Yli-Könnin talo Ilmajoen Könnissä.

Ala-Könnin talo Könnissä Ilmajoella.
 
Kartta: Könnien talot
 
© Museovirasto 2009