 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Kemiönsaari Parainen Salo | ||
Turunmaan rannikon kalkkilouhokset ja Paraisten kalkkitehdas |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Turunmaan rannikon kalkkilouhokset ja Paraisten kalkkitehdas | ||
| Kuvaus | ||
| Paraisten kalkkitehtaan alue Länsi-Turunmaalla sekä Kemiönsaaren Vestlaxin ja Salon Förbyn kalkkilouhokset kuvastavat alueella vuosisatoja jatkunutta kalkinlouhinnan ja -tuotannon perinnettä. Paraisten kalkki on ollut maamme tärkeimpiä sementtitehtaita ja edustaa Etelä-Suomeen keskittynyttä, tekniseltä kehitykseltään jatkuvasti muuttunutta ja mittakaavaltaan kasvanutta 1900-luvun rakennusaineteollisuutta.
Paraisten teollisuusalue käsittää suuren määrän eri-ikäisiä teollisuus- ja tehdasrakennuksia sekä niiden lisäksi vanhoja asuinrakennusryhmiä, jotka koostuvat pääosin hirsisistä, 1800-luvulla rakennetuista päärakennuksista ja niiden ulkorakennuksista. Paraisten teollisuusalueeseen kuuluu useita merkittäviä avolouhoksia. Alueella on pohjoismaiden suurin, yli sata metriä syvä ja 65 hehtaaria laaja Skräbböle-Limbergin avolouhos. Avolouhoksen partaalla on useasta hirsisestä 1800-luvun työväenrakennuksesta koostuva, kalkki- ja sementtiteollisuuden toimintaa esittelevä Paraisten teollisuusmuseo sekä työväentalo. Teollisuuskokonaisuuteen sisältyy eri-ikäisten tuotantolaitosten lisäksi mm. kaksikerroksinen klassistinen hallintorakennus. Vanhimpia louhoksia on Simonbyn avolouhos, jossa kalkin louhinta on jatkunut keskiajalta saakka. Vestlaxin vanhat louhokset, joista on louhittu kalkkia 1500-luvulta lähtien niin kalkinpolttoa kuin kivenhakkuuta varten, muodostavat huomattavan nähtävyyden. Stenholmenilla on ollut avolouhoksen lisäksi suuri kalkinpolttouuni. Satamapaikkaan liittyy myös sahateollisuuden muistoja. Förbyn kalkkilouhos ja -tehdas sijaitsevat Isossaluodossa, jossa on noin 500 metriä pitkä kalkkikiviesiintymä. Förbyn louhos on perustettu 1881 ja alueella on säilynyt jyrkkäreunaisten avolouhosten lisäksi kaivostorni. |
||
| Historia | ||
| Turunmaan rannikkoalueen runsaat kalkkiesiintymät mahdollistivat vuosisatojen ajan kalkinpolton talonpoikien sivuelinkeinona. Höyrykoneiden keksiminen teki elinkeinosta kannattavan. Talonpoika Otto Moberg laajensi Paraisten kalkintuotannon teolliseen mittakaavaan perustamalla 1898 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön liikekumppaniensa kanssa. Paraisille rakennettiin 1800-luvun loppupuolella useita uudentyyppisiä sylinteriuuneja, joista ensimmäisiä oli Simonbyhyn 1880-luvulla rakennettu uuni. Kalkkivuori Oy alkoi 1900-luvun alussa myydä toistenkin tuottajien kalkkia ja avasi yhteydet Venäjälle. Yhtiö hankki omistukseensa lähes kaikki Paraisten kalkkiesiintymät.
Varsinainen kalkin suurtuotanto alkoi, kun Paraisilla ryhdyttiin käyttämään teknisesti uudenlaista kehäuunia 1905. Suomen ensimmäinen sementtitehdas valmistui Paraisille 1914. Kalkkivuori Oy laajeni sotien jälkeen suurteollisuudeksi ja rakennusalan kehittyessä Paraisten kalkki laajensi tuotevalikoimaansa muoviteollisuuden ja kevyen metalliteollisuuden aloille sekä muutti 1979 nimensä Partek Oy:ksi. Partek luopui 1990-luvulla rakennusainetuotteista, jotka siihen asti olivat olleet sen liiketoiminnan kivijalka ja alkoi valmistaa maa- ja metsätalouden työkoneita. Partekin kalkkikiviyhtiö Nordkalkin pääkonttori ja louhos toimivat edelleen Paraisilla. Paraisten lisäksi useissa rannikon kylissä oli harjoitettu talonpoikaista kalkinpolttoa. Kemiönsaaren (ent. Kemiön) kalkkilouhokset on tehnyt tunnetuksi kivenhakkaaja Antonius Timmermannin kiviveistämö. Timmermann työskenteli 1580-luvulla Vestlaxin Stenholmenilla. Aina 1880-luvun alkuun asti kalkkia poltettiin suurissa kalkkimiiluissa. Satama palveli kalkin myyntiä ja kuljetusta. Vestlaxin kalkkia poltettiin uuneissa vielä 1900-luvulla. Kalkin louhinta loppui Vestlaxissa 1950-luvun alussa. Salon (ent. Särkisalon) kalkkia hyödynnettiin jo keskiajalla; Krakanäsin kalkkilouhos mainittiin jo 1329 Turun tuomiokirkon yhteydessä. Förbyn kalkkikivilouhos perustettiin 1881 ja sen kalkkikivikaivos ja -tehdas uusittiin 1955. |
||
| Lisätietoa | ||
| Jonathan Reuter, Industrisamhällen på landsbygden. Det svenska Finland, Förra delen. Helsingfors 1919.
Per Nyström, Paraisten kalkkivuori Osakeyhtiö 1898-1948. Helsinki 1951. R. Alanko, Förbyn kalkkiteollisuus. Vuoriteollisuus - Bergshanteringen 16. 1958. Birger Häggblom, Teollinen toiminta. Helge Granholm - Birger Häggblom, Särkisalon pitäjän historia. 1969. Kari Suistoranta, Paraisten historia. Paraisten kaupunki. 1985. Kari Suistoranta ja Heikki Asplund, Kemiön suurpitäjän historia I. Sagalundin museon kuntayhtymä 1997. Kerstin Smeds, Läpi valkean kiven - Partekin historia. Partek Oy. 1998. Antti Kuusterä (toim.), Suuryritys ja sen muodonmuutos. Partekin satavuotinen historia. Partek Oy Ab. Helsinki 2002. Särkisalon kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005. |
||
| kohteeseen sisältyy: louhos; muinaisjäännös; muu hallintorakennus; muu teollisuusrakennus; työväen asuintalo; | ||
| ympäristön nykyluonne: kirkonkylä; | ||
Paraisten kalkkitehtaan Limbergin avolouhos. Johanna Forsius 2007. |
Paraisten kalkkitehtaan tuotantolaitoksia. Minna Pesu 2007. |
Paraisten teollisuusmuseon rakennuksia. Johanna Forsius 2007. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU