på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Turku Varsinais-Suomi
Turun hautausmaa siunauskappeleineen
Kuvaus
Turun hautausmaa on Helsingin Hietaniemen ohella kulttuurihistoriallisesti merkittävin hautausmaa Suomessa. Hautausmaa ilmentää hautausmaa-, muistomerkki-, siunauskappeli- ja puistosuunnittelun ihanteita 1800-luvun alusta nykypäivään. Arkkitehti Erik Bryggmanin piirtämä Ylösnousemuskappeli on pohjoismaisen romanttisen funktionalismin edustaja ja kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan. Arkkitehti Pekka Pitkäsen Pyhän Ristin kappeli on 1960-luvun konstruktiivisen betoniarkkitehtuurin keskeisiä kohteita.

Turun hautausmaan laajuus on lähes 60 hehtaaria ja siellä on noin 45 000 hautaa. Lehtevällä ja maiseman muotoihin sovitetulla hautausmaalla olevat muistomerkit kertovat kaupungin ja laajemmalti myös koko maan historiaan, valtiolliseen elämään, elinkeinorakenteeseen sekä tieteiden ja taiteiden kehittymiseen vaikuttaneista henkilöistä ja heidän suvuistaan aina 1800-luvun alusta lähtien. Hautausmaalla on myös monia yhteisiä muistomerkkejä. Niistä merkittävin on viime sotien 902 sankarivainajan yhteisellä hauta-alueella oleva Viitasaaren mustasta graniitista tehty naishahmoinen sankaripatsas. Se on arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema ja kuvanveistäjä Jussi Vikaisen toteuttama.

Mäntymetsää kasvavalla ylänteellä, pääportilta loivasti nousevan tien päätekohdassa sijaitsevan Ylösnousemuskappelin suunnittelun lähtökohtana on ollut luonto ja siihen mukautuminen. Loivakattoisen vaaleaksi rapatun korkean rakennuksen pääsisäänkäynnin luona on kvartsiittiliuskeella kivetty avoin pylväshalli. Matalan eteläisen sivulaivan yhtenäinen lasiseinä avartaa huonetilaa ulkopuolella olevaan mäntymetsään. Kappelisalin pohjoispuolella olevassa matalammassa siivessä on huoneet omaisia, pappia ja henkilökuntaa varten sekä toimisto. Korkea kellotapuli on kalliolla sisäänkäynnin pylväshallin eteläpuolella.

Hautausmaan uusimmassa maisemoidussa osassa oleva Pyhän Ristin kappeli sisältyy rakennusryhmään, jossa on kolme erikokoista siunauskappelia sekä krematorio. Kappelin julkisivut ja sisätilat ovat kauttaaltaan betonipintaisia. Aikalaisarvion mukaan kappelin askeettisella materiaalivalinnalla ja yksinkertaisella muodolla on haluttu luoda siunaustoimituksille Ristin sanomaa pelkistävä ympäristö.
 
Historia
Turun kaupungin ulkopuolelle Skanssin malmille 1807 käyttöön vihittyä hautausmaata on laajennettu lukuisia kertoja. Vanhimman osan suunnitteli arkkitehti Charles Bassi 1805. Hautausmaata laajennettiin 1800-luvulla kolmesti ja 1900-luvulla neljästi, mm. hautausmaan itäpäähän liitettiin ns. Krematorion alue.

Ylösnousemuskappeli toteutettiin 1938 pidetyn arkkitehtikilpailun kolmen parhaan ehdotuksen laatijoiden kesken pidetyn uusintakilpailun voittaneen ehdotuksen mukaan. Rakennustyö alkoi 1939, mutta keskeytyi talvisodan ajaksi ja kappeli valmistui keväällä 1941. Kappelin tilat olivat riittämättömät, joten uudesta kappelista järjestettiin suunnittelukilpailu 1963. Sen voittanut arkkitehti Pekka Pitkäsen ehdotus valmistui 1967.

Hautausmaahan sisältyvistä eriuskoisille varatuista alueista vanhin, ortodoksinen osa, perustettiin 1823. Sipulikupolinen tiilikappeli valmistui 1881. Juutalaisen osan pieni valkoinen kupolikattoinen siunauskappeli valmistui arkkitehti August Krookin piirtämänä 1932. Islaminuskoisille varattu alue perustettiin 1915 ja katolisille 1936.
 
Lisätietoa
Erik Bryggman, Turun siunauskappeli. Turku 1948.

Nils Erik Wickberg, Suomen rakennustaidetta. Helsinki 1959.

Pekka Pitkänen, Pyhän Ristin kappeli, Turku. Arkkitehti 5/1967, 2/1969.

Turun Ylösnousemus kappelin korjaus. Arkkitehti 7/1984.

Janey Bennett, Sub Specie Aeternitas. Erik Bryggmanin Ylösnousemuskappeli. Erik Bryggman 891-1955. Arkkitehti. Suomen rakennustaiteen museon monografiasarja 1991.

Riikka Kaisti ja Martti Puhakka, Unikankareen kummulta Skanssin malmille. Turun hautausmaan vaiheita. Jyväskylä 1999.

Do.co.mo.mo. Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa. Alvar Aalto Akatemia, docomomo Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo. Helsinki 2002.
 
kohteeseen sisältyy:  hautausmaa; siunauskappeli;
ympäristön nykyluonne:  kaupunki;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Ylösnousemuskappeli.

Pyhän Ristin kappeli.

Ylösnousemuskappelin ympäristöä Turun hautausmaalla.
 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun:
Turun hautausmaa siunauskappeleineen
 
© Museovirasto 2009