Museovirasto

 PERUSHAKU

kohteet maakunnittain
 

KARTTAHAKU

maakuntakartta Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Uusimaa - itä Kanta-Häme Uusimaa - länsi Pirkanmaa Satakunta Varsinais-Suomi
Hattula Kanta-Häme

Retulansaaren kylä ja viljelymaisema

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Retulansaaren kylä ja viljelymaisema
Kuvaus
Retulansaaren muinaisjäännösalue ja tiivis kylätontti muodostavat ainutlaatuisen hyvin säilyneen esihistoriallisen ajan ja keskiajan asutuksesta kertovan kokonaisuuden.

Retulansaari sijaitsee Vanajaveden itärannalla Tyrvännön kirkonkylän pohjoispuolella. Saaren kulttuurimaisema käsittää kaksi ajallista kerrostumaa, rautakautisen kalmiston ja keskiaikaisen kyläasutuksen. Saaren suuri rautakautinen kalmistoalue käsittää yli sata hautakumpua. Saarelta tunnetaan myös 16 uhrikiveä.

Keskiaikainen kylätontti sijaitsee saaren keskellä. Kylätontille johtaa sillalta tiepenger kivisten katajaketojen halki. Myllymäen muinaisjäännösalueen laajuus on 650x500 metriä, tien itäpuoli on avointa laidunaluetta ja länsipuoli katajaa kasvavaa laidunta. Alueella on 13 kuppikiveä ja yli 200 nurmettunutta kumparetta, joista osa on rautakautisia hautaröykkiöitä ja osa eriaikaisia viljelyraunioita.

Kylätontilla sijaitseva nykyinen rakennuskanta koostuu Alikartanon, Ylikartanon ja Laurilan tilojen tiiviistä rakennusryhmistä. Rakennukset muodostavat harvinaisen hyvin säilyneen raittinäkymän, jossa kiviset karjasuojat ovat yhtenäisenä rivistönä. Asuinpihat sijoittuvat raitin lounaispuolelle ja talouspihat koillispuolelle. Nykyinen rakennuskanta on peräisin pääasiassa 1800-luvulta.

Retulansaaren kylä ja viljelymaisema on osa " Vanajaveden laakso ja Aulanko" - nimistä valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.
 
Historia
Arkeologisten löytöjen perusteella Retulansaaren röykkiöt on ajoitettu kansainvaellus- ja merovingiaikaisiksi eli 400-800 jKr. Saareen johtavan kivisillan rakentamiseen on käytetty 1890-luvulta lähtien röykkiöiden kiviä.

Retula mainitaan historiallisissa lähteissä jo vuonna 1429. Vuoden 1691 tiluskarttaan on merkitty suuri joukko kivikumpuja. Uuden ajan alussa saarella oli kolme taloa kuten nykyisinkin. Päärakennusten ulkoasu on 1800-luvun jälkipuoliskolta.

Retulan kartano syntyi 1600-luvulla Retulan kylän kahdesta tilasta, joista toinen oli vanhaa rälssiä. Kartanon omistaksi tuli 1691 Hämeen linnan komendatti Anders Berg, myöhemmin Retulan kartanon isäntiä olivat mm. sotakomissaari Karl Saxbeck ja lääninrahastonhoitaja Jakob Cygnaeus. Kartanoon yhdistettiin vielä 1734 Laurilan ratsutila. Retulan säätyläiskartanon aika päättyi 1816, kun kolme sääksmäkeläistä talonpoikaa osti kartanon ja samalla saaren. Sukulaismiehet jakoivat saaren kolmeen itsenäiseen tilaan, jolloin syntyivät nykyiset Ylikartano, Alikartano ja Laurila.

Alikartanon pihassa on kaksi päärakennusta, joiden vanhimmat osat ovat 1700- ja 1800-luvulta. Ylikartanon päärakennuksen runko on 1700-luvulta, Laurilan päärakennus 1860-luvulta. Talous- ja piharakennukset on rakennettu osittain 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Tilojen kivinavetat ovat 1860- ja 1870-luvulta.
 
Lisätietoa
Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto. Vammala 2001.

Marja Mikkola, Heli Jutila, Lauri Putkonen ja Sirkka-Liisa Seppälä, Vanajaveden laakson maisema, esihistoria, rakennettu kultuuriympäristö ja luonto. Hämeen ympäristökeskus, alueelliset ympäristöjulkaisut 245. Hämeenlinna 2001.

Lauri Putkonen ja Marja Ivars, Kyliä ja kortteleita. Hämeenlinnan ja Hattulan rakennuskulttuuriselvitys. Hattulan kunta. Hämeenlinnan kaupunki. Hämeenlinna 2003.

Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen liitto 2003.
 
kohteeseen sisältyy:  kylä; muinaisjäännös; pihapiiri; talonpoikaistalo;
ympäristön nykyluonne:  agraarimaisema;
 
Retulansaaren tiivis kylätontti Hannu Vallas 2003
Retulansaaren tiivis kylätontti Hannu Vallas 2003.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009