på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Salo Varsinais-Suomi
Orijärven kaivosyhdyskunta
 
Kuvaus
Orijärvi on maamme ensimmäinen kuparikaivos, jonka ympärille muodostunut yhdyskunta koostuu veden peittämien avolouhosten lisäksi vanhasta kaivostornista, 1700-luvun lopulla rakennetusta ruukinkartanosta sekä työväenasunnoista ja työväentalosta. Kaivosalue on myös maisemallisesti vaikuttava.

Kaivosyhdyskunnan kyläkeskus on muodostunut kaivoksen ympärille. Kaivoslouhos on veden täyttämä ja Kaivostien molemmin puolin maastossa levittäytyy malminlouhinnan jätekiviainesta. Kaivostien risteyksessä on kaksikerroksinen työväen asuinkasarmi, joka on vailla käyttöä. Lisäksi kaivoksen lähistöllä Orijärven pohjoisrannalla on runsaasti työväen asuintaloja ja torppia. Työväentalo 1900-luvun alusta sijaitsee kaivosyhdyskunnan alueen länsilaidalla.

Orijärven 1700-luvun lopulla rakennettu johtajan asuinrakennus on tyypillinen rokokoorakennus ja lähes lähes identtinen Kärkelän ruukin samanikäisen päärakennuksen kanssa. Rakennus on restauroitu arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnitelman mukaan 1965 ja tuolloin sisätilat on uudistettu. Kartano on ollut Outokummun kokous- ja koulutustiloina.
 
Historia
Orijärven kupariesiintymä löydettiin 1757 ja Suomen ensimmäinen kuparikaivos avattiin 1759. Kaivoksessa oli 1796 seitsemän kaivoskuilua, pajoja, malmihuone, hiilihuone sekä kaivosvoudin asunto. Tukholmalainen kauppaneuvos Robert Finlay osti puolet kuparikaivoksesta 1764 ja myöhemmin hän perusti läheiseen Kärkelään kuparisulaton, josta raakakupari kuljetettiin aluksi Ruotsiin jatkojalostettavaksi. Malmi kuljetettiin sittemmin Kärkelään ja 1780-luvulla perustettuun Antskogin ruukkiin. Kuparin jatkojalostusta tehtiin myös Kosken ja Fiskarsin ruukeissa. 1800-luvun alku oli kaivoksen kukoistuksen aikaa ja työntekijöiden määrä oli noussut 1770-luvun kymmenestä sataan. Kaivoksen malmista hyödynnettiin myöhemmin myös sinkki ja lyijy.

Orijärven osti Bengt Magnus Björkman 1783 ja päärakennus rakennettiin hänen aikanaan 1790-luvulla. Suunnittelijana pidetään ruotsalaista rakennusmestari Johan Laxia, joka suunnitteli myös Fiskarsin ja Kärkelän rakennuksia. Kaivosyhtiöllä oli 50 työväenasuntoa 1822 ja osalla työntekijöistä oli torppa yhtiön maalla. Kaivosyhdyskunta oli omavarainen niin maanviljelyn ja karjanhoidon kuin myöhemmin sähköntuotannonkin suhteen.

1870-luvulla Orijärvi mainittiin maamme suurimpana teollisuuslaitoksena, mutta sen toiminta väheni 1800-luvun loppupuoliskolla. Outokumpu Oy osti Orijärven 1945 mutta kaivostoiminta päättyi 1954. Kaivostoiminnan uudelleen aloittamista on suunniteltu 2000-luvulla.
 
Lisätietoa
Gabriel Nikander, Fiskars bruks historian. Åbo 1929.

Eevert Laine, Suomen vuoritoimi 1809-1884. Harkkohytit, kaivokset, konepajat. Suomen historiallinen seura 1952.

Ruukinmiljööt. Näyttelyluettelo. Elias Härö, Asko Salokorpi. Helsinki 1980.

Pekka Poutanen, Suomalaisen kuparin ja sinkin juurilla. Orijärven kaivos 1757-1957. 1996.

Anja Sarvas - Seija Väärä, Kiskon ja Suomusjärven historia I. 1998.
Mervi Kvist, Kiskon ja Suomusjärven historia II. 2000.

Kiskon kulttuuriympäristö ja arvot. Salon seudun rakennettu kulttuuriympäristö ja maisema. SARAKUM 2000-2004 projektiraportti. Salon seudun kunnat, Turun maakuntamuseo, Varsinais-Suomen liitto, Lounais-Suomen ympäristökeskus. 2005.
 
kohteeseen sisältyy:  kaivos; kartano; muinaisjäännös; työväen asuintalo;
ympäristön nykyluonne:  metsämaisema;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Orijärven kaivos.

Orijärven kaivoksen avolouhos ja kaivostorni.

Orijärven kaivosyhdyskunnan työväentalo.
 
Kartta: Orijärven kaivosyhdyskunta
 
© Museovirasto 2009