på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Inari Sodankylä
Kolttasaamelaisten asutuspaikat
Kuvaus
Nellimin ja Sevettijärven kolttakylät kuvastavat toisen maailmansodan jälkeistä asutustoimintaa maan pohjoisimmassa osassa. Suomujoen kolttakenttä on nykyisen Suomen alueella säilynyt yksittäinen kolttasaamelaisten rakennuskokonaisuus, joka on tehty kolttien vanhan rakennusperinteen mukaisesti 1940-luvulla, kun kolttasaamelaiset joutuivat evakkoon Petsamon Suonikylästä. Rakennuskanta edustaa sekä vanhaan perinteeseen pohjautuvaa rakentamista että valtion asutustoimiin liittyviä tyyppitaloja.

Suomen vähälukuiset kolttasaamelaiset ovat Suomelle aikaisemmin kuuluneen Petsamon alueen kolmen siidan Suonikylän, Petsamon ja Paatsjoen kolttaväestöä, jotka on asutettu toisen maailmansodan jälkeen Inarin kunnan itäosaan.

Nellimvuonon pohjukassa, Virtaniemeen johtavan tien varressa, Inarijärven koillisrannalla on Nellimin kylä, jonka pienet asuinrakennukset on rakennettu tyyppipiirustuksilla toisen maailmansodan jälkeen. Rakentamisessa on pyritty ottamaan huomioon kolttasaamelainen rakennusperinne ja paikalliset olosuhteet.

Sevettijärvi on kolttasaamelaisten keskuskylä, jossa on peruskoulun ala-aste ja yläaste, terveystalo, Ortodoksinen kirkko ja seurakuntatalo, Metsähallituksen virkatalo, Kolttien perinnetalo ja Kolttien kyläkokouksen toimisto.

Luttojoen kolttakentät (Oskarinjärvi ja Oskarinkoski) ovat olleet Petsamon Suonikylästä evakkoon lähteneiden Semenoffin ja Fofanoffin perheiden asuinpaikkoja 1940-luvulla. Kolttakenttä on rakennettu vanhan perinteen mukaisesti. Suomujoen varrella 12 km päässä Kotajärven pohjoisrannalla on Fofanoffin perheen kesäpaikkana ollut asuinkenttä, joka on kunnostettu 1983. Oskarinkosken ja Oskarinjärven asuinkentillä pirttirakennusten lisäksi säilynyt muuta tyypillistä rakennuskantaa, johon kuuluvat jalka-aitat, sauna, varastot, ulkoleivinuunit, maakellarit, lammaspuurat, porosuojat ja verkkoulut.

Rakennuskokonaisuuteen kuuluu
- asuinkota, jota on myöhemmin käytetty keittokotana
- pirtti, joka on rakennettu uudelleen 1983
- jalka-aitta
- ulkouuni, joka on muurattu lähes kokonaan uudelleen 1980
- savusauna, joka on rakennettu uudelleen 1983
- koirankoppi
- lammaspuura ja -aita
- porolato eli liemu kauempana muusta rakennusryhmästä
- verkkoulut

Kolttakenttää ympäröivä poroaita on noin 1400 m pitkä rengasaita, jonka ala on noin 8 ha. Aidan korkeus on 150 cm. Vitsastarpeina aidan sidonnassa on käytetty sodanaikaisia saksalaisia puhelinkaapeleita ja nauloja. Aita on osittain kunnostettu 1980-luvulla.

Muita hyvin koltta-asutusta edustavia pihapiirejä ovat Kevärinne Kutujärven rannalla, jonka pihapiirissä on vanha asuinrakennus, varasto-lampola ja sauna. Tsarmijärven rannalla Paatsjoella on kaksihuoneinen alkuperäisessä kunnossa säilnyt kolttatalo lampola- ja varstorakennuksineen ja aidattuine perunamaineen.

Kolmosjärvellä on säilynyt kolttien erämaa-asutusta hyvin edustava Fofanoffin suvun mansardikattoinen pirtti, jossa on lautarakenteinen eteinen. Pienessä, jo hävinneessä navetassa on pidetty lehmää ja hevosta.
 
Historia
Kolttasaamelaisten perinteinen asuma-alue ulottui Näätämöstä Petsamoon ja Tuuloman Lappiin, mutta valtioiden välinen rajapolitiikka on muuttanut kolttien perinteisiä asutusmalleja. Kolttasaamelaisten vuotuismuuttojärjestelmä oli yksi vanhamuotoisimmista ja tyypillisimmistä muuttomalleista. Suonikylä oli 1600-luvulta 1800-luvulle pääasiassa pyyntitaloudesta elävä yhteisö. Talvet asuttiin yhteisessä talvikylässä ja harjoitettiin yhteisesti kalastusta ja suurriistanpyyntiä. Muina vuodenaikoina väestö hajaantui säteittäisen mallin mukaan harjoittamaan kalastusta ja metsästystä omille sukualueille. Poroja käytettiin kuljetuksiin ja peuranpyynnin houkutuseläimiksi.

Suomen menetettyä toisessa maailmansodassa Petsamon Neuvostoliitolle, koltat evakuoitiin entiseltä asuinalueeltaan. Petsamon alueen kolmen siidan kolttasaamelaiset asutettiin Inarin kunnan itäosaan, suonikyläläiset Sevettijärven alueella, petsamonkyläläiset Tsarmijärven-Nellimin alueelle ja Paatsjoen kolttasaamelaiset Keväjärven-Mustolan alueelle.

Kolttayhteisön muutto uusille vakinaisille asuinsijoille tapahtui 1949-1952. Näätämön alueella koltat asutettiin ympärivuotisille asuinpaikoille 50 kilometriä pitkälle kapealle vyöhykkeelle päävesistöjen varteen Nitsijärveltä Kirakkajärvelle ja seutua alettiin kutsua Sevettijärveksi. Asutukseen ei enää kuulunut yhteistä talvikylää eikä vuotuismuuton piirteitä. Kolttatilojen vaatimattomat rakennukset rakennutti valtio.

Petsamosta evakkoon joutuneet koltat muuttivat Nellimin alueelle 1945 ja 1946. Valtioneuvoston vahvistaman asutussuunnitelman mukaan Nellimin rakentaminen aloitettiin 1948 alussa. Vuoteen 1951 mennessä alueelle oli pystytetty 51 asuinrakennusta, saman verran talousrakennuksia sekä koulu, oppilasasuntola, terveystalo ja rukoushuone.

Sevettijärven alueelle rakennettiin yli 50 uudistilaa toisen maailmansodan jälkeen. Sevettijärven asutus- ja rakennustoiminta oli osa valtion jälleenrakennustoimintaa Lapissa. Koltat, jotka olivat asuneet Petsamon Suonikylässä, muuttivat pääosin Sevettijärven alueelle. Kyläkeskukseen rakennettiin valtion toimesta ortodoksinen kirkkorakennus, hautausmaa, terveystalo, koulutalo ja sen asuntola sekä posti. Kolttasaamelaiset kuuluvat Suomen ortodoksisen kirkon Lapin seurakuntaan. Arkkitehti Ole Gottlebenin suunnittelema Sevettijärven rukoushuone vihittiin käyttöönsä 1951.

Heti toisen maailmansodan jälkeen koltat pyrkivät asettumaan Luton ja Nellimin väliselle alueelle mahdollisimman lähelle entisiä kotiseutujaan. Alueluovutuksissa kotipaikkansa, poronsa ja lähes kaiken muun omaisuutensa menettänyt Semenoffin perhe ehti ennen Sevettijärvelle sijoittamista asettua aluksi Suonikylän entisille kesäasuinalueille Suomujoen Kotajärvelle 1946-1948. Ensimmäiseksi rakennettiin turvekota, jota käytettiin keittokotana asuinrakennuksen eli pirtin valmistuttua 1947. Poroaitaa käytettiin Semenoffien poismuuton jälkeen Lapin paliskunnan tilapäisenä erotusaitana. Kolttakentän kunnostaminen alkoi 1980-luvulla. Pirtti ja sauna rakennettiin uudestaan 1983.

Oskarinkosken ja Oskarinjärven kolttakenttiä kunnostettiin 1981 ja 2000 Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahaston talkooleirillä.
 
Lisätietoa
Hannu Ormio, Suomujoen Kotajärven kolttakenttä ympäristöineen. Selostus ja hoitosuunnitelma. Metsähallitus SU 4 nro 11. 1981.

Lapin rakennusperintö. Lapin läänin rakennusperinne ry 1984.

Päivi Holsti, Suonikylästä Sevettijärvelle. Kolttasaamelaisten asuttaminen toisen maailmansodan jälkeen. Raito 2/1992.

Jarmo Lokio, Lapin kulttuuriympäristöohjelma. Lapin ympäristökeskus. Rovaniemi 1997.

Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999.

Anni Linkola - Martti Linkola, "Kolttasaamelaiset - vähemmistön vähemmistö". Jukka Pennanen – Klemetti Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. 2000.

Ulkomuseoprojekti/Saamelaisten kulttuurikohteiden inventointi., aineistot 2000. Siida - Inarin Saamelaismuseo.

Irja Jefremoff, Varriistâllâm. Inarinsaamelaisten vuotuismuutto. Saamelaismusueosäätiö 2001.

Veli-Pekka Lehtola (toim.), Inari–Aanaar. Inarin historia jääkaudesta nykyaikaan. Inarin kunta 2003.

Matti Sverloff, Suenjelin saamelaisten perintö. Toim. Irja Jefremoff. 2003.

Klemetti Näkkäläjärvi, ”Piirteitä Suomen saamelaisten vuotuiskierrosta ja asumisesta 1900-luvulla”. Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Suomen ympäristö 34. Lapin ympäristökeskus 2007.

"Lapin kulttuuriympäristöt tutuksi" -inventointihanke 2004-2008, aineistot. Lapin ympäristökeskus.
 
kohteeseen sisältyy:  pihapiiri; saamelaiskulttuuri;
ympäristön nykyluonne:  metsämaisema;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Sevettijärven koulu.

Sevettijärven ortodoksikirkko.
 
Kartta: Kolttasaamelaisten asutuspaikat
 
© Museovirasto 2009