Museovirasto

 PERUSHAKU

kohteet maakunnittain
 

KARTTAHAKU

maakuntakartta Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Uusimaa - itä Kanta-Häme Uusimaa - länsi Pirkanmaa Satakunta Varsinais-Suomi
Kirkkonummi Siuntio

Kabanovin tykkitie

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Kabanovin tykkitie
Kuvaus
Neuvostoliiton Porkkalan tukikohdan vuokra-ajasta 1944-1956 säilynyt tykkitie on toisen maailmansodan jälkeisen ns. kylmän sodan dokumentti. Tykkitie, joka on harvoja vuokra-ajasta säilyneitä merkkejä, on alun perin kulkenut tukikohdan poikki.

Vuokra-ajasta on alueen rakennetussa ympäristössä säilynyt erilaisia katkelmia, joita valtakunnallisesti merkittävien kohteiden valikoimassa edustaa Porkkalan tukikohdan viimeisen komentajan mukaan nimetty tykkitie, ns. Kabanovin tie. Tie on perinteisellä kenttäkiveysmenetelmällä rakennetuista teistä parhaiten ja pisimpänä säilynyt, vaikka tien kiveys on paikoin jäänyt muiden pinnoitteiden alle.

Siuntiossa tykkitietä on Pikkalan kartanon tuntumassa. Pikkalanjoen ylittävän sillan jälkeen tie kulkee kartanon tilakeskuksen ohi ja kaartuu kaakkoon ja koilliseen. Kabanovintien ja Marsuddenintien risteyksestä etelään, tien länsipuolella, on vuokra-aikaisen tukikohdan kasarmialueen kohdalla rautapalkeista koottu portti. Tie on kulkenut Båtvikiin, missä on ollut lastaus- ja huoltokeskus.

Kabanovin tie jatkuu Kirkkonummen puolella. Alunperin se on tehty Friggesbyssä sijainneelle tukikohdan lentokentälle. Kirkkonummella tykkitie ylittää Sperrings sund –joen. Neuvostoliittolaiset ovat rakentaneet paikalle 139 metriä pitkän Vårnäsin puusillan.
 
Historia
Moskovan välirauhansopimuksessa 19.9.1944 Neuvostoliitto vaati 20 km Helsingistä länteen sijaitsevan Porkkalan tukikohdakseen. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 vahvistettiin vuokrakauden pituudeksi 50 vuotta. Tukikohtaan kuului osia Kirkkonummen, Inkoon ja Siuntion kunnista sekä lähes koko Degerbyn kunta. Alueen noin 10 000 asukkaan oli lähdettävä kodeistaan 10 päivän kuluessa. Neuvostoliitto luopuikin Porkkalan tukikohdasta jo 1956 ja asukkaat pääsivät palaamaan alueelle.

Porkkalan tukikohdan hallinto oli Kirkkonummen keskustassa. Sotilaallisena keskuksena oli Upinniemen sotasatama ja varuskunta. Puna-armeijan rakentamat yksikerroksiset, aumakattoiset puukasarmit ja kantahenkilökunnan muuratut asuinrakennukset ovat nykyisin Suomen puolustusvoimien käytössä. Eri puolilla vuokra-aluetta on linnoitteiden jäännöksiä.

Neuvostoliitto rakensi Porkkalan tukikohdan poikki uuden kiveyksellä päällystetyn tieyhteyden raskaita sotilaskuljetuksia varten. Se nimettiin tukikohdan viimeisen komentajan kenraaliluutnantti Sergei Kabanovin mukaan.

Kabanovin tiehen kuuluva Vårnäsin silta rakennettiin 1948 ja määriteltiin museosillaksi 1982.
 
Lisätietoa
Kai Brunila, Porkkalan kohtalot. Hanko 1986.

Leena Sälejoki-Hiekkanen (toim.), Tie yhdistää. Tiemuseo 1986.

Maunu Häyrynen, Kirkkonummen historiallisen tiestön inventointi. Kirkkonummen kunnan kaavoitustoimisto 1987.

Sigbritt Backman, Kirkkonummen rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Kirkkonummen kunta 1990.

Mikko Härö, Läntisen Uudenmaan rakennusten ja maiseman kulttuurihistoriallinen inventointi. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto. Tammisaari 1993.

Pirkko Kokkonen, Siuntion kulttuuriympäristöohjelma / Kulturmiljöprogrammet för Sjundeå. Suomen ympäristö 367. Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto 1999.

Jari Leskinen, Pekka Silvast, Suljettu aika. Porkkala Neuvostoliiton sotiaallisena tukikohtana vuosina 1944-56. Juva 2001.
 
Päivitetty tieto
Vårnäsin silta on purettu ja uusi betonisilta on otettu käyttöön 2010.
 
kohteeseen sisältyy:  tie;
ympäristön nykyluonne:  agraarimaisema;
 
Kabanovin tien portti Siuntion Pikkalassa on liittynyt vuokra-alueen varuskunnan urheilukenttään. Ulla-Riitta Kauppi 1995
Kabanovin tien portti Siuntion Pikkalassa on liittynyt vuokra-alueen varuskunnan urheilukenttään. Ulla-Riitta Kauppi 1995.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009