på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Pedersöre Pohjanmaa
Pännäisten rautatieasema
Kuvaus
Pännäisten (Bennäs) uusrenessanssityylinen rautatieasema on alkuperäisessä asussaan hyvin säilynyt Pohjanmaan radan rakentamisaikainen (1885) asema, johon liittyy laaja pääosin samalta aikakaudelta oleva asuinalue.

Pännäisten asema-alueella on uusrenessanssityylisen IV luokan asemarakennuksen ja tavaramakasiinin lisäksi neljä kaksoisvahtitupaa ja niihin liittyviä talousrakennuksia, navettoja, saunoja, liitereitä ja kellareita.
 
Historia
Pohjanmaan radan rataosuus Seinäjoki-Kokkola valmistui 1885 ja Kokkola-Oulu 1886. Pietarsaaren kaupunkia palveleva Pännäisten rautatieasema rakennettiin Pohjanmaan radan varteen Pedersören kunnan alueelle noin 15 kilometrin päähän kaupungista. Pännäisistä Pietarsaareen ja edelleen satamaan ja Ahlholman tehdasalueelle rakennettiin Pietarsaaren rata.

Pännäisten asemarakennus rakennettiin ns. Oulun radan piirustusten mukaan 1885 todennäköisesti Valtionrautateiden tuolloisen suunnittelijan Knut Nylanderin piirustusten mukaan. Samanaikaisesti asemarakennuksen kanssa alueelle rakennettiin tavaramakasiini, kaksoisvahtitupa sekä lukuisia talousrakennuksia Asematien varteen. Asuinaluetta täydennettiin rakentamalla lisää kaksoisvahtitupia 1900 ja 1930.
 
Lisätietoa
Bror Åkerblom, Pedersöre historia III. Jakobstad 1971.

Sirkka Valanto, Suomen rautatieasemat vuosina 1857-1920. Museovirasto, rakennushistorian osasto. Julkaisu 11/1982.

Sopimus valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta (YM, päätös 9.12.1998 diarionro 2/562/96).
 
kohteeseen sisältyy:  liikenteenrakennus; talousrakennus; työväen asuintalo;
ympäristön nykyluonne:  taajama;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Pännäisten rautatieasema.

Pännäisten rautatieaseman rakennuksia.
 
Kartta: Pännäisten rautatieasema
 
© Museovirasto 2009