 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Helsinki | Uusimaa | |
Helsingin Aleksanterinkatu |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Helsingin Aleksanterinkatu | ||
| Kuvaus | ||
| Helsingin keskustan keskeinen liikekatu Aleksanterinkatu on yksi Suomen varhaisimmista. Sen varteen ovat keskittyneet liikepankkien ja vakuutuslaitosten pääkonttorit sekä joukko tärkeimpiä tavarataloja ja erikoisliikkeitä. Aleksanterinkadun monelta vuosikymmeneltä periytyvien liikerakennusten taiteelliset ja tekniset piirteet ilmentävät yleensä rakentamisaikansa johtavaa arkkitehtuurikehitystä ja perustuvat usein kansainvälisistä yhteyksistä omaksuttuihin ratkaisuihin.
Helsingin keskikaupungin yhdeksi tärkeäksi solmukohdaksi on muodostunut Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien yhtymäkohdassa oleva aukio, jolla on Kolmen Sepän patsas ja jota reunustavat Stockmannin tavaratalo ja Vanha ylioppilastalo. Aleksanterinkadun länsipään katutila on kapea ja korkea, korttelit tiiviisti rakennettuja. Pankkien ja vakuutuslaitosten pääkonttorit ja liikerakennukset ovat pääosin 1880-1950-luvulta ja edustavat rakennusaikansa edistyksellisimpiä suunnitteluperiaatteita niin rakenne- kuin arkkitehtuurisuunnittelultaan. Liike-elämän tarpeet ovat ohjanneet rakentamista sekä rakennusten käyttöä ja muuttamista. Gustaf Nyströmin suunnitteleman 1898 valmistuneen Yhdyspankin vanhan pääkonttorin julkisivu on ensimmäinen kotimaisella luonnonkivellä vuorattu. Ensimmäisiä helsinkiläisiä liiketaloja kadun varressa ovat Tallbergin talo (1899) sekä arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin talo (1901). Lundqvistin liiketalon olennainen piirre on suurten ikkunapintojen yhdistäminen koristeelliseen, rakennusaikanaan moderniin teräs- ja betonirakenteiseen runkoon. Arkkitehtien Gesellius-Lindgren-Saarisen suunnittelema vakuutusyhtiö Pohjolan talo (1901) on kansallisromanttisen jugendin keskeisiä rakennuksia. Sen ulkoarkkitehtuuria leimaa karkeasti käsitelty kivijulkisivu, jota koristaa vuolukiviornamentiikka. Pohjolan talon kantavissa rakenteissa on käytetty valurautakolonneja. Puhtaasti betonirakenteinen on liiketalo Hamstern (1907). Liittopankin talo, Stockmannin tavaratalo sekä Fazerin talo ovat 1920-luvulla suunniteltuja liiketaloja, joissa massaa jäsentävät pilasteriaiheet vuorottelevat lasinauhojen kanssa. Lähinnä Senaatintoria samaan sarjaan kuuluu punagraniittinen Pohjoismaiden Yhdyspankin talo. Elannon tavaratalo on valmistunut 1953. Kadun länsipään korkeasta pankki- ja liikerakennusten julkisivurivistä erottuu kolmikerroksinen Litoniuksen talo 1850-luvulta. Rakennuksiin ja niiden sisätiloihin on tehty lukuisia muutoksia ja katutasoon on tehty myöhemmin myymälätiloja (mm. Litoniuksen talo ja Yhdyspankin talo). Vaikka pankkien ja vakuutusyhtiöiden konttoreita on muutettu myymäläkäyttöön, kuten Kansallispankin talo osaksi korttelin kauppakeskusta 1999, Aleksanterinkatu ja sen ympäristö on edelleen erityisesti pankkien ja pankkiiriliikeiden keskittymä. Aleksanterinkadun itäpää poikkeaa luonteeltaan kadun länsipäästä. Kadun linjaus periytyy 1640-luvulta ja se sivuaa Senaatintoria ja Helsingin yliopiston ja Valtioneuvoston linnan kortteleita. Senaatintorin etelälaidassa katua reunustavat 1700-luvulla rakennetut porvaristalot, jotka on 1800-luvun alkupuolella yhdenmukaistettu julkisivuiltaan Engelin kokonaissuunnitelman mukaisesti. Valtioneuvoston linnan vieressä on uusgoottilainen Ritarihuone (1862) eduspuistikkoineen asemakaavassa alun perin säätytalolle varatulla paikalla. Vinosti katulinjaan nähden sijoittuu Pohjoissatamaan liittynyt tulli- ja pakkahuone 1700-luvun puolivälin linnoitussuunnitelmista periytyvänä rakennuksena. |
||
| Historia | ||
| Aleksanterinkadun itäpää noudatti nykyistä linjaustaan jo 1640-luvulla Vironniemelle siirretyn Helsingin Stora gatan -nimisenä pääkatuna. Katu ulottui Pohjoisrannasta Kluuvinlahdelle. Suurkatu oli Helsingin liikekeskus jo 1700-luvulla, jolloin varakkaimmat porvarit rakensivat kauppiastalonsa sen varrelle. Vanha tulli- ja pakkahuone sijoittui 1765 Suurkadun varteen, lähelle Pohjoisrannan satamaa.
Kluuvinlahden täyttämisen jälkeen 1840-luvulla katu yhdistyi länteen johtaneeseen maantiehen ja syntyneitä uusia tontteja voitiin käyttää kaupankäynnin ja elinkeinotoiminnan siirtämiseen torin ääreltä kadun varrelle. Ensimmäinen monumentaalirakennus kadun länsipäässä oli 1870 valmistunut Vanha ylioppilastalo, joka rakennettiin arkkitehti Hampus Dahlströmin suunnitelmin ja kansallisesta keräyksestä saaduin varoin. Sen viereen Mannerheimintielle valmistui Uusi ylioppilastalo 1910. Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä olevalle aukiolle pystytettiin Felix Nylundin Kolmen sepän patsas 1932. 1800-luvun lopulta alkaen pankkitoiminta laajeni Kauppatorin ja Senaatintorin välisistä kortteleista länteen Aleksanterinkatua, jonne valmistui pankkien pääkonttoreita 1890-luvulta alkaen. Pankkilaitoksen lisäksi kadulle nousi useita monikerroksisia liike- ja tavarataloja. Stockmannin tavaratalo siirtyi Senaatintorin etelälaidalta uuteen rakennukseen Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien risteykseen 1930. Keskuskatu puhkaistiin 1921 helpottamaan liikenteen läpikulkua rautatieaseman suunnasta Esplanadille. Aleksanterinkadun kadunvarren tontit saivat lisärakennusoikeutta 1929, jolloin tavoitteena oli linjakas, maastonvaihteluista riippumaton katujulkisivujen yhtenäisyys. Lähes kaikkiin vanhoihin liikerakennuksiin rakennettiin lisäkerroksia, lukuun ottamatta Pohjolan, Lundqvistin ja Yhdyspankin taloja. Aleksanterinkadun joulukatu-perinne alkoi 1949, jolloin perustettiin kadun yrittäjien yhdistys ja Aleksanterinkatu koristeltiin ja valaistiin ensimmäisen kerran joulukaduksi. |
||
| Lisätietoa | ||
| Ritva Wäre, Arkkitehtuuri vuosisadan vaihteessa. Ars. Suomen taide 4. Helsinki 1989.
Eeva Maija Viljo, Kaupungistuvan yhteiskunnan rakennustaide. Ars. Suomen taide 4. Helsinki 1989. Riitta Nikula, Rakennustaiteen 1920- ja 1930-luku. Ars. Suomen taide 5. Helsinki 1990. Matti Klinge, Aleksanterinkatu. Aleksanterinkatu - vallan vaiheita. MeritaNordbankenin julkaisuja. Suomen Museoliiton julkaisuja 48. Helsinki 2000. Sari Viertiö, Aleksanterinkadun kiveys. Aino Niskanen et al. (toim.), Antipasto misto, Vilhelm Helander 60. 2001. Asko Salokorpi, Ilpo Okkonen, Katu Helsingin sydämessä. Aleksanterinkatu, Aleksandersgatan. Oulu 2004. Jouni Heinänen, Kantakaupungin nivelet. Kolmiopuistot ja jäännösaukiot Helsingin ruutukaavaverkkojen saumakohdissa. Diplomityö Teknillisen korkeakoulun insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta, Arkkitehtuurin laitos 2008. |
||
| kohteeseen sisältyy: katutila; kauppa- ja liikerakennus; kaupungin asuintalo; muu hallintorakennus; oppilaitos; raatihuone; tori; tulli- ja pakkahuone; | ||
| ympäristön nykyluonne: kaupunki; | ||
Aleksanterinkatu. Saara Vilhunen 2007. |
Stockmannin tavaratalo. Saara Vilhunen 2007. |
Lundqvistin talon punatiilinen julkisivu. Saara Vilhunen 2007. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU