på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Espoo Uusimaa
Kauklahden rautatieasema
Kuvaus
Kauklahden asema on 1903 liikenteelle avautuneen Helsingin ja Turun välisen rantaradan tyypillinen pieni asema edustavine asuinalueineen.

Kauklahden asema muodostuu kahdesta maantien jakamasta osasta: asemarakennuksesta tavarasuojineen ja asuinalueesta. Kauklahden rautatieasemalla on asemarakennus tavarasuojineen. Bruno Granholmin suunnittelema puinen asemarakennus ei enää ole rautatieliikenteen käytössä, vaan alueella on odotustilana uusi laiturikatos. Edustavalla asuinalueella on kolme asuinrakennusta, joista kaksi on aseman rakentamisen ajalta ja yksi 1950-luvulta sekä viisi talousrakennusta.
 
Historia
Rantarata Helsingistä Turkuun linjattiin Espoon halki Suuren Rantatien eteläpuolelta ja Kauklahden kylän kautta. Kauklahden asema valmistui 1903, jolloin rata avattiin liikenteelle. Kauklahti oli aluksi Espoon keskeisin asema ja se arvotettiin IV luokkaan. Myöhemmin se menetti merkitystään suhteessa kirkonkylän ja Grankullan (Kauniainen) asemiin.
 
Lisätietoa
Sirkka Valanto, Suomen rautatieasemat vuosina 1857-1920- Museovirasto, rakennushistorian osasto. Julkaisu 11/1982.

Sirkka Valanto, Rautateiden arkkitehtuuri. Asemarakennuksia 1857-1941. Suomen rakennustaiteen museo 1984.

Sopimus valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta (YM, päätös 9.12.1998 diarionro 2/562/96).
 
kohteeseen sisältyy:  liikenteenrakennus; työväen asuintalo;
ympäristön nykyluonne:  taajama;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Kauklahden rautatieasema.
 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun:
Kauklahden rautatieasema
 
© Museovirasto 2009