 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Parainen | Varsinais-Suomi | |
Iniön kirkonkylä |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Iniön kirkonkylä | ||
| Kuvaus | ||
| Iniön kirkonkylä on Turunmaan saaristossa tyypillisesti suuremmille saarille, merkittävien vesireittien varrelle sijoittunut pienimuotoinen, varsin hyvin säilynyt historiallinen saaristolaiskirkonkylämiljöö.
Iniön kirkko ja kirkonkylän muodostava Norrby sijaitsevat suojaisella paikalla Iniön pääsaarista muodostuvan saariryhmän keskellä. Rakennukset ovat kahdessa ryhmässä sataman ja kyläpellon keskellä olevilla matalilla kallioharjanteilla. Kirkon lisäksi kylässä on raitin varrella talonpoikaistaloja vanhoilla tonteilla, koulu ja kunnantalo. Satamasta johtaa kylätie kirkolle. Kirkko on keskellä kylää, lisäksi kyläpellon eteläpuolella on keskiaikaisen kappelin autioitunut paikka ja pohjoispuolella 1600- ja 1700-luvun kirkon paikka. Tilojen rakennuskannasta osa on 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alkupuolelta. Osittain rakennuskanta on uudistunut. Iniön länsitornillinen pitkäkirkko on rakennettu kivestä ja tiilestä 1798-1800. Satulakattoisesta runkohuoneesta erkanee pohjaltaan neliömäinen torni, jonka puinen yläosa on kahdeksankulmainen. Kirkon sisätilat on uusittu uusgoottilaiseen tyyliin 1880 tulipalon jälkeen, ja uusgotiikkaa edustaa myös sisäänkäyntiin muurattu portaali. Paimenten kumarrusta kuvaavan alttaritaulun on maalannut Vivi Munsterhjelm 1907. Kirkon eteläpuolella on harmaakivimuurin rajaama hautausmaa. Nykyisen kirkon pohjoispuolella olevaa vanha kirkonpaikkaa ja hautausmaata ympäröi hirsistä salvottu, 1600-luvulta alkaen ylläpidetty aita. |
||
| Historia | ||
| Esihistoriallisella ajalla Saaristomeren pinta oli nykyistä korkeammalla. Saarilta, etenkin Norrbyn saaren korkeimmilta kohdilta on löydetty useita rauta- ja pronssikautisia hautoja. Pysyvän asutuksen saaret saivat keskiajan alkupuolella, jolloin Ruotsista saapui siirtolaisia. Norrby kehittyi Iniön suurimmaksi kyläksi ja 1560-luvulla kylässä oli 11 taloa.
Iniö oli aluksi Taivassalon emäseurakuntaan kuulunut kappeli, josta on maininta 1500-luvun puolivälistä. 1600-luvulla puinen kappeli hylättiin Norrbyssä, kun Sundista ostettu ja siirretty kirkko rakennettiin Norröjenille, nykyisen kirkon pohjoispuolelle. Tämä kirkko tuhoutui tulipalossa 1790-luvun alkupuolella. Nykyinen harmaakivikirkko rakennettiin Mikael Piimäsen johdolla 1798-1800. Kirkon piirustukset oli suunniteltu Yli-intendentinvirastossa 1796. Suunnitelmia johti G. af Sillénin, joka huomioi piirustuksissa aikaisemmat, rakennusmestari Johan Ahlströmin tekemät suunnitelmat. Kirkon kiinteä sisustus tuhoutui tulipalossa 1880. Kirkko uusittiin 1880-1881 lääninarkkitehti C.J. von Heidekenin suunnitelmin. Korjauksissa tornin puinen yläosa muutettiin nykyiseen asuunsa ja huippu sai nykyisen muotonsa esikuvanaan C.L. Engelin suunnittelema Turun tuomiokirkon torni. Sisustuksen lisäksi uusittiin ikkunoiden aukotus ja sisäkatto. Kirkkoa korjattiin 1967-1968 Arto Sipisen suunnitelmin. Tuolloin sakariston lattia korotettiin kirkkosalin tasolle ja kuorista sakaristoon johtavan käytävän holvi poistettiin. Sisustus uusittiin osittain. Kirkkotarhan puinen aita korvattiin harmaakiviaidalla 1820-luvulla. Kirkkotarhaa laajennettiin 1867. Iniön hallintopitäjä ja itsenäinen seurakunta muodostettiin vasta 1900-luvun alkupuolella. Kunta liittyi osaksi Länsi-Turunmaata 2009. |
||
| Lisätietoa | ||
| Suomen asutus 1560-luvulla. Kartasto. Suomen historiallinen seura. Käsikirjoja VII. 1973.
Suomen asutus 1560-luvulla. Kyläluettelot. Helsingin yliopiston historian laitos. Julkaisuja n:o 4. 1973. Juhani Vainio, Asutusrakenteen kehitys Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto 1984. Iniö skärgårdskommuns historia, Föreningen Iniö hembygdbok. Turku 1984. Iniö skärgårdskommuns historia II, Föreningen Iniö hembygdbok. Turku 1987. |
||
| kohteeseen sisältyy: hautausmaa; kirkko; kylä; muinaisjäännös; pihapiiri; | ||
| ympäristön nykyluonne: kirkonkylä; | ||
Iniön kirkonkylää. Johanna Forsius 2007. |
Iniön kirkonkylää. Johanna Forsius 2007. |
Iniön kirkko. Johanna Forsius 2007. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU