 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Utsjoki | Lappi | |
Tenojokilaakson saamelaisasutus |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Tenojokilaakson saamelaisasutus | ||
| Kuvaus | ||
| Tenojokilaakson kalastukseen ja karjanhoitoon suuntautunutta saamelaisasutusta edustavat valikoimassa esimerkkeinä Dalvadaksen kylä ja Välimaan tila Tenon jokilaakson muodostamassa vaikuttavassa maisemassa.
Tenon pääuoma on jäätikkökulutuksen muotoilema, poikkileikkaukseltaan U-kirjaimen muotoinen laakso, jossa joki virtaa monin paikoin 200–300 metriä ympäröivää loivapiirteistä tunturiylänköä alempana. Joki on aikojen kuluessa kasannut suuria hiekkakerrostumia, joihin on muodostunut eri korkeustasoille hyvinä viljely- ja asuinsijoina toimivia jokiterasseja. Tenojoen vesistöalueen ilmasto on Golf-virran ansiosta huomattavasti leudompi kuin vastaavilla leveysasteilla muualla. Tenojoen luonnonvaroista merkittävin on Jäämerestä nouseva lohi, joka on perustana alueen rikkaalle alkuperäiskulttuurille, kasvavalle kalastusmatkailulle ja Tenojoen maineelle Euroopan parhaana lohijokena. Muista kalalajeista tärkeimmät ovat harjus ja meritaimen Tenon pääuomassa ja tunturivesien järvissä siika. Asutusmallin ja elinehtojen perustana ovat olleet luonnonvarat. Tenojokivarren kalastajasaamelaistaloudelle on ollut ominaista luonnon tarjoamien resurssien monipuolinen käyttö. Ratkaisevaa asuinpaikan valinnalle on ollut mahdollisuus lohestukseen ja maatalouteen yhdistettynä metsästykseen. Tunturijärvien vesistä on kalastettu siikaa. Niukat resurssit ovat mahdollistaneet jokivarteen vain harvaan sijoittuneen asutuksen. Karasjoen ja Utsjoen välisistä harvalukuisesta kyläasutuksesta Dalvadas sijoittuu asutukselle otolliseen kohtaan paikassa, jossa Nilijoki yhtyy Tenoon. Suuret saaret muodostavat kylän laidun- ja viljelymaat. Kylän rakennuskanta koostuu eri-ikäisistä, vapaasti laakson tasaiselle osalle sijoittuneista taloista. Omavaraistalouden osana riekonpyynnillä on ollut keskeinen merkitys 1960-luvulle asti. Talvadaslaisten sukujen nautinta-alueet kammeineen ovat olleet kylän kaakoispuolisella tunturiylängöllä. Jokeen pääasiallisena kulkukeinona liittyvät Tenon ylityspaikat, maihinnousu ja vesillelaskupaikat sekä kehittynyt veneenrakennusperinne. Talvireitit ovat kulkeneet enimmäkseen jäällä. Maantiet Suomen puolella ovat peräisin vasta 1900-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Välimaan alue Utsjoen kirkonkylän ja Nuorgamin puolivälin tienoilla on tarjonnut hyvät mahdollisuudet asumiseen ja rakentamiseen osana Tenojoen tasaista rantapaltetta. Välimaan kalastajasaamelaistilan asuinkentällä on hirsipintainen, turvekattoinen paritupa asuinrakennuksena, kolme lauta- tai turvekattoista aittaa, turvekatteinen kammi-mallinen lammaspuura, lato, varastolava eli luovvi sekä vinttikaivo suoja-aitoineen. Vuosina 1981-83 kunnostettu pihapiiri edustaa tyypillistä vanhan tenolaistalon rakennuskantaa sekä volyyminsa että rakennustapansa puolesta. Alueella on myös vanhoista paikalle siirretyistä hirsistä 1990 rakennettu sauna. Välimaassa jäljet näkyvät taloa ympäröivinä kotiniittyinä ja laiduntamisen ja lehdesten oton jäljet läheisessä lehdesniittyä muistuttavana koivikkona. Maisemallisesti vaikuttava ja komea koivikko talon luoteispuolella on Itä-Ruijan - Utsjoen vanhinta elossa olevaa koivikkoa, noin 300 vuotta vanha. Dalvadaksen kylä on osa valtakunnallisesti arvokasta Tenojoen laakson maisema-aluetta. |
||
| Historia | ||
| Suomen itäisellä saamelaisalueella asutus keskittyi kalaisten vesistöjen kuten Tenojoen varrelle. Alueen merkittävimpiin luonnonvaroihin kuului Jäämerestä nouseva lohi ja lohenkalastuksella oli ratkaiseva merkitys Tenojokilaakson asuttamiselle. Asuinpaikkojen valinta määräytyi hyvin kala-apajien perusteella. Ensimmäiset kirjalliset maininnat Tenon lohenkalastuksesta ovat 1500-luvulta. Lohi oli 1600-luvulta alkaen myös merkittävä kauppatavara. Jo 1600-luvulla tiedetään Tenon lohta toimitetun Ruotsin hoviin.
Tanska-Norjan ja Ruotsi-Suomen 1751 rajasopimuksen mukaan lohenkalastus oli yhteistä saamelaisten kesken rajan molemmin puolin. Kalastuksen merkitystä osoittaa sekin, että tenolaisten lohenpyynnin epäonnistuessa keväällä, jouduttiin vielä 1800-luvun lopulla lähtemään meripyyntiin. Vanhimpiin kalastustapoihin Tenolla kuului poikkipato, jonka alle muodostuvasta sumpusta lohet pyydettiin kivillä tai seipäillä. Virran poikki tehtyjen patojen välistä voitiin kalaa ottaa ajoverkolla. Merkittävimpiä Tenon lohenkalastukseen liittyviä paikkoja oli Nuorbiniemessä sijaitseva Outakosken poikkipato, joka oli suurimmillaan 30-40 talouden yhteinen lohenpyyntiyritys. Outakosken patoa alettiin todennäköisesti käyttää 1770-luvulla. Ensimmäinen Tenoa koskeva virallinen kalastussääntö tuli voimaan 1873 ja lopetti lopullisesti Outakosken poikkipadon käytön. Ensimmäisinä turisteina Tenolle saapuivat englantilaiset lohenpyytäjät 1850-luvulla. Kalaturismi lisääntyi toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Tenojokilaakson saamelaisasutus kuului uuden ajan alussa pääasiassa Tenon ja Utsjoen lapinkyliin. Dalvadas on vanha saamelaisasutuksen talvipaikka. Karjanhoito juurtui Dalvadaksen alueelle 1700-luvulla, mutta pyynnillä - kalastuksella ja erätaloudella - oli suuri merkitys alueen saamelaisväestölle vielä 1900-luvulla. Kyläkentällä sijaitsi myös kirkko ja hautausmaa oli naapurikylässä Nuvvuksessa. Dalvadaksen hallinnollinen ja taloudellinen merkitys heikentyi lähes sadan vuoden ajaksi Utsjoen ja Karasjoen merkityksen vahvistuessa. 1800-luvun kulessa kylään asettui Katekeetta-, Rasmus-, Pieski- ja Vuolab-sukujen jäseniä. Tenojokilaaksossa uudistilat ja myöhemmin kruununmetsätorpat perustettiin paikoille, joilla oli hyviä laitumia ja tuottoisia kalastupaikkoja. Välimaan uudistila perustettiin Utsjoen Nuorgamin kylään suunnilleen kirkonkylän ja Nuorgamin puoleen väliin 1858 annetun pohjoisimman Lapin asuttamista koskeneen keisarillisen kuulutuksen tuloksena. Warsin suku asui tilaa 1970-alkuun asti perustaen toimeentulonsa kalastukseen ja lammastalouteen. Museovirasto osti autioituneen tilan vuonna 1981. Tenojokivarressa liikkuminen oli pitkään joen tai Norjan puoleisen tiestön varassa. Suomen puolella Välimaan ohittava maantie Utsjoelta Nuorgamiin valmistui 1971 ja Dalvadaksen ohittava tie Karigasniemeltä Utsjoelle Tenon rantaa pitkin kulkeva tie rakennettiin 1977-1983. |
||
| Lisätietoa | ||
| Lassi Saressalo, Talvadaksen kylän etnohistoriallinen kehitys. Etnologinen tutkimus tenonsaamelaisen kylän elinkeinomuutoksesta. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos. Folkloristiikan tutkimuksia 1. 1982.
Johannes Helander, ”Tenon lohi ja saamelaiskulttuuri”. Lappi 4; Saamelaisten ja suomalaisten maa. Toim. Martti Linkola. 1985. Samuli Onnela, "Välimaan uudistalo Utsjoella". Lappi 4; Saamelaisten ja suomalaisten maa. Toim. Martti Linkola. 1985. Jorma Huusko – Aarne Tarumaa – Tarja Outila – Jari Haavikko, Tenojokivarren rakennuskanta. Tutkimusraportti B 10 1986. Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto 1986. Satu Kalpio ja Tarja Bergman, Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus 1999. Samuli Aikio, Klemetti Näkkäläjärvi ja Jukka Pennanen, "Maatalous saamelaiselinkeinoksi 1700-luvulla". J. Pennanen – K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. Inarin samelaismuseon julkaisuja n:o 3. Saamelaismuseosäätiö 2000. Pentti Pieski, "Tenon saamelaisten kalastus". J. Pennanen – K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelainen kulttuuri ja sen muuttuminen. Inarin samelaismuseon julkaisuja n:o 3. Saamelaismuseosäätiö 2000. Maarit-Anni Nousuniemi, Tenojokivarren talouksien sidonnaisuus loheen ja lohenkalastukseen ennen ja nyt. Maa- ja metsätalousministeriö 2001. Maiseman muisti. Valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset. Museovirasto, arkeologian osasto 2001. Maria Sofia Aikio, Tenon- ja Utsjoenlaaksojen kulttuuri-inventointi. Loppuraportti. Sámi museum – Saamelaismuseosäätiö 2003-2004. Saamelaismuseon julkaisuja no 6. 2005. Tarja Nahkiaisoja, Asutus ja maankäyttö Inarissa ja Utsjoella 1700-luvun puolivälistä vuoteen 1925. Julkaisu 2006:7. Lapinmaan oikeudet. Oikeusministeriö 2006. Klemetti Näkkäläjärvi, ”Piirteitä Suomen saamelaisten vuotuiskierrosta ja asumisesta 1900-luvulla”. Eletty, koettu maisema – näkökulmia saamelaiseen kulttuurimaisemaan. Suomen ympäristö 34. Lapin ympäristökeskus 2007. |
||
| kohteeseen sisältyy: kylä; muinaisjäännös; pienasumus; pihapiiri; saamelaiskulttuuri; talousrakennus; | ||
| ympäristön nykyluonne: tunturimaisema; | ||
Dalvadaksen kylä. Johanna Forsius 2005. |
Välimaan asuinkenttä taustanaan Norjan puolen tunturit. Johanna Forsius 2005. |
Välimaan asuinkenttä. Johanna Forsius 2005. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU