på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Helsinki Uusimaa
Sörnäisten vankila
Kuvaus
Helsingin Sörnäisiin perustettu kuritushuone (keskusvankila) lukeutuu Suomessa 1800-luvun lopulla toteutetun maanlaajuisen sellivankiloiden rakennusohjelman mittavimpiin kohteisiin uusien lääninvankiloiden rinnalla. Sörnäisten vaikuttava vankilaympäristö rinnastuu Turun Kakolanmäkeen. Laitoksen kehittäminen nykyaikaisen vankeinhoidon tarpeisiin on tapahtunut historiallisen arkkitehtuurin puitteissa ja Sörnäisten vankila kuuluu vankeinhoidon rakennusperinnön avainkohteisiin.

Monipiirteistä vankilaympäristöä hallitsee näyttävä tiililinna kaksoisristin muodostavine sellisiipineen, edustavaksi muotoiltuine porttirakennuksineen ja kehämuureineen. Kehämuurin laajennus pohjoiseen kiertää selliosastoja nuoremman työhuonerakennuksen. Kehämuurin ulkopuolinen vankilan rakennuskanta koostuu pääasiassa puisista ja kivisistä henkilökunnan asuinrakennuksista huolitellussa puistomaisessa ympäristössä. Vanhimmat näistä ovat peräisin päärakennusvaiheesta ja ne liittyvät vankilakompleksiin kokonaissommitelman symmetrisinä osina.

Alkuaan Sörnäisten kuritushuone on sijoitettu silloisen kaupungin liepeille omaan rauhaansa. Tämän päivän Helsingin vankilaa ympäröivät asuinkerrostalojen ryhmät. Osin idyllisen historiallisen vankilaympäristön luonnetta muuttaa laitosalueen supistuminen ja koteloituminen nykyaikaisen asuntoalueen keskelle.
 
Historia
Rikoslain ja rangaistusjärjestelmän kokonaisuudistuksen valmistelun yhteydessä 1860-luvulla Suomen vankeinhoitoon omaksuttiin ajankohtaisia eurooppalaisia näkemyksiä, kuten vangin aseman asteittaisen helpottamisen periaate. Vankilareformin toteuttaminen edellytti vankeinhoidollisesti vanhentuneen rakennuskannan uusimista. Yhteisvankitilojen sijaan tarvittiin selliosastoja, joiden tarjoamiin etuihin sisältyi mahdollisuus vankien yksilöllisempään käsittelyyn. Omaksuttiin sellivankila ja sen 1800-luvun alussa Yhdysvalloissa kiteytyneet ratkaisut eli päivä- ja yösellijärjestelmä. Euroopassa suosittiin ja kehiteltiin päiväsellijärjestelmää, joka tuli Suomessakin vallitsevaksi. Yösellisiipiä tehtiin Suomessa vain päiväselliosastojen rinnalle kuritushuoneisiin (Turun Kakolan kuritushuoneeseen ja Sörnäisten kuritushuoneeseen) lisäämään eristämisen keinovalikoimaa.

Vankilareformin rakennusohjelma pääkohtia oli uuden kuritushuoneen rakentamisen pääkaupungin luo. Ohjelma toteutettiin 1870- ja 1880-luvuilla. Kalleutensa, laajuutensa ja tulostensa kantavuuden puolesta rakentamisoperaatio oli tuon ajan Suomessa harvinaisen määrätietoinen yritys huolehtia yhden hallinnonalan näköpiirissä olleista tarpeista.

Arkkitehtuurisuunnittelusta ja toteutuksesta vastasi yleisten rakennusten ylihallitus kiinteässä yhteydessä vankeinhoidon viranomaisiin. Suunnittelijana päävastuun sellivankilaratkaisujen sovittamisesta täkäläisiin rakentamisoloihin kantoi rakennushallinnon arkkitehdeista L.I. Lindqvist, joka oli perehtynyt ulkomaisiin sellivankiloihin myös paikan päällä.

Reformikauden vankilat rakennettiin tiilestä. Tilaratkaisujen lisäksi myös mm. ilmanvaihdon ja lämmityksen järjestelyissä pyrittiin tarkoin hyödyntämään sellivankilan kehittelyssä muualla saavutettuja tuloksia. Monikerroksisten sellisiipien tiilipinnalle jätetyt ulkoseinät pienine sellinikkunoineen sekä asiaankuuluva kehämuuri antoivat laitoksille vankilan ilmeen.

Uusi kuritushuone valmistui Helsingin Sörnäisiin pääosin vuoteen 1881 mennessä. Suurisuuntaisen laitoksen kokonaissommitelmassa hallitsi aksiaalisuus ja symmetria. Pohjamuodoltaan kahden peräkkäin yhteen liitetyn ristin kaltainen vankilarakennus kehämuurin ympäröimän pihamaan keskellä käsitti (1900-luvun alun lisäysten jälkeen) hallintosiiven, kaksi yösellisiipeä ja kolme päiväsellisiipeä. Muurin ulkopuoliseen puistoksi muokattuun laitosympäristöön sijoitettiin useita, vankilaa palvelleita rakennuksia, kuten henkilökunnan asuntoja.

Myöhempiä muutoksia olivat mm. tiililinnan taakse, laajennetun kehämuurin sisäpuolelle sijoitettu työhuonerakennus 1930-luvun alusta. Samoihin aikoihin sai pääsisäänkäynti (porttirakennus) nykyisen muotonsa ja laajuutensa. Vankilan muutos- ja korjausvaiheet sisälsivät mm. 1990-luvulla käynnistyneet ja 2000-luvun puolella jatkuneet selliosastojen uudistukset, jotka mm. tarkoittivat alkuperäisten yösellisiipien perusteellista sisäpuolista muutosta nykyaikaisiksi päiväselliosastoiksi. Vankilatoiminnan uudistumisen vaatimat rakenteelliset muutokset toteutettiin valtaosin siten, että historiallisten rakennusosien ulkoasu säilyi.
 
Lisätietoa
Helsingin keskusvankila 75-vuotias. Vankeinhoito 1956.

Elina Suominen (toim.), Suomen vankeinhoidon historiaa I. Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen. Helsinki 1981.

Raija Kallinen, Kasvatusta ja keskitystä. Vankeinhoitolaitos autoniomian ajan jälkipuoliskolla. Vankeinhoidon historiaprojektin julkaisu 10. Helsinki 1982.

Jarkko Sinisalo, Vankeinhoidon rakennukset. Rakennusperintömme. Kulttuuriympäristön lukukirja. Ympäristöministeriö, Museovirasto, Rakennustieto Oy 2001.
 
kohteeseen sisältyy:  vankila;
ympäristön nykyluonne:  kaupunki;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Sörnäisten keskusvankila
 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun:
Sörnäisten vankila
 
© Museovirasto 2009