KARTTAHAKU |
Helsinki | Uusimaa | |
Esplanadi - Bulevardi |
||
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Esplanadi - Bulevardi |
Kuvaus | ||
Esplanadi ja Bulevardi ovat kaksi 200 vuotta olemuksensa ja perusmuotonsa hyvin säilyttänyttä puistokatua. Puistokadut ovat peräisin uuden pääkaupungin asemakaavasta 1810-luvulta, toteutuneina, luonteeltaan erilaisina puistokatuina ne ovat lajissaan suhteellisen varhaisia ja harvinaisia. Puistokatujen varrelle keskittyy osa pääkaupungin arkkitehtuurihistoriallisesti merkittävästä rakennuskannasta.
Esplanadin leveä puistovyöhyke on suunniteltu erottamaan hallinnollinen kaupunki eteläisestä puukaupungista, Bulevardi taas ensimmäisen esikaupungin rungoksi. Esplanadin puisto on Helsingin ensimmäisiä julkisia puistoja, joka on ollut kaupunkikeskustan tärkeä promenadi 1800-luvulta alkaen. Molempien puistokatujen toisessa päässä on merelle avautuva toriaukio. Lehtipuurivein korostetut puistoa reunustavat Etelä- ja Pohjoisesplanadi ovat peräisin J.A. Ehrenströmin pääkaupunki asemakaavasta. Esplanadin puiston jäsentely seuraa osin C.L. Engelin suunnitelmaa vuodelta 1826. Puisto jakautuu eri vaiheissa rakennettuihin ja uudistettuihin Kappeli-, Runebergin- ja Teatteriesplanadiin. Teatteriesplanadilla puistonäkymän päätteenä on alun perin 1860-luvulla rakennettu Svenska Teatern, jonka nykyinen ulkoasu on 1930-luvulta. Puiston itäpäässä Kappeliespnaladilla on 1860-luvulla rakennettu ja 1890-luvulla laajennettu ravintola Kappeli 1930-luvulla rakennettuine soittolavoineen. Esplanadin veistoksista mainittakoon monumentaalinen Johan Ludvig Runebergin muistomerkki puiston keskiosassa Runeberginesplanadilla sekä Eino Leinon ja Sakari Topeliuksen muistomerkit Teatteriesplanadilla. Pohjoisesplanadin vanhimmat mannermaiset asuin- ja liikerakennukset ovat 1800-luvun uusrenessanssirakentamisen vaiheesta. Liike-, pankki- ja hallintorakennukset Esplanadinpuiston molemmin puolin ovat pääasiassa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Eteläesplanadin alkuperäistä rakennuskantaa edustaa enää entinen kenraalikuvernöörin talo, nykyinen valtioneuvoston juhlahuoneisto. Bulevardin vanhimpia rakennuksia ovat Vanha kirkko puistoineen, Aleksanterin teatteri ja Sinebrychoffin asuintalo, nykyinen taidemuseo ja panimon rakennuskompleksi. Bulevardin luonnetta valtion rakennusten sijoituspaikkana ilmentävät myös 1800-luvun jälkipuolen koulutalot, esim. Kirkkopuiston tyttökoulu ja Bulevardi 16, tuleva eurooppalainen koulu. Hietalahden torin itälaitaa hallitsee entinen Polyteknisen instituutin päärakennus, pohjoislaidan kortteli tunnetaan Kaartin lasarettina, jonka rakennuskannan vanhemmat osat ovat 1800-luvulta. Bulevardilla on myös näyttäviä art nouveau -kauden asuinrakennuksia. |
||
Historia | ||
Keisari julisti Helsingin Suomen pääkaupungiksi 1812 ja vahvisti Johan Albrecht Ehrenströmin laatiman ruutukaavaan perustuvan asemakaavan.
Esplanadi ja Bulevardi liittyvät oleellisesti Helsingin kasvun vaiheisiin. Pääkaupunkiaseman ja uudelleenkaavoituksen myötä kaupungista muodostui säännöllisesti rakennettu hallintokeskus, jossa erityisesti tarkoitustaan varten muodostetut julkiset viheralueet olivat tarpeen sekä edustuksellisista että virkistyssyistä. Ruotsin vallan aikaisessa Helsingissä ei ollut yleisiä virkistysalueita. Ehrenström hahmotteli Esplanadin puistoon barokkisommitelmia, jotka myöhemmissä C.L. Engelin suunnitelmissa yksinkertaistuivat säännöllisiksi muotoistutuksiksi. Esplanadin istutusalue valmistui 1831 ja Etelä- ja Pohjoisesplanadista tuli suosittu säätyläisten kävelypaikka. Alun perin yksinomaan asuntokaduksi tarkoitetun Eteläesplanadin varrelle nousi pääkaupungin perustavan rakennusvaiheen aikana yksi valtion talo, C.L. Engelin suunnittelema Suomen sotaväenpäällikön virkatalo, joka valmistui 1824 ja joka oli 1840-1917 kenraalikuvernöörin residenssi. Nykyinen rakennus on ulkoasultaan Engelin suunnittelemassa asussa, sisätiloja hallitsee lähinnä kenraalikuvernöörin residenssin vaihe. Rakennuksesta tuli 1960-luvulla Valtioneuvoston juhlahuoneisto. Rautatien valmistuminen 1868 ja kaupungin teollistumisen alkaminen vilkastuttivat rakentamista 1870-luvulla. Esplanadin ja Bulevardin varteen alettiin rakentaa 4-5-kerroksisia uusrenessanssitaloja asuin- ja liiketiloiksi. Pohjoisesplanadin varteen 1883 rakennettu arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema Grönqvistin liikepalatsi oli suurin Helsinkiin siihen asti rakennetuista mannereurooppalaistyyppisistä kerrostaloista. Vähittäiskauppa alkoi keskittyä kaupallisesti edullisiksi koettujen katujen varrelle, kauppakatu ja asuinkatu erosivat toisistaan. Esplanadin puiston symbolista merkitystä heijastavat monet edustavat uudistusvaiheet istutuksineen ja veistoksineen, erityisesti Runebergin patsaan sijoitus 1880-luvulla, sekä puistoa ympäröimään rakennettu mannermainen arkkitehtuuri. Esplanadin puiston itäpäähän rakennettiin ravintola Kappeli 1867 arkkitehti A.H. Dalströmin suunnitelman mukaan ja laajennettiin 1891. Svenska Teatern rakennettiin Esplanadin länsipäähän 1860 arkkitehti G.T. Chiewitzin suunnitelman mukaan. Tulipalo tuhosi rakennuksen 1863, minkä jälkeen uusi teatteri rakennettiin osin vanhoja muureja hyväksi käyttäen 1866. Ulkoasu muutettiin 1930-luvulla. Esplanadin ja Bulevardin liittää toisiinsa Erottaja. Esplanadin ja Erottajan kulmaan valmistui 1940 arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelema Bensowin 8-kerroksinen vuolukivipintainen liiketalo. Liiketalo kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkkiteosvalikoimaan. Erottajan ja Bulevardin taitekohtaan rakennettiin arkkitehti Lars Sonckin suunnitelmien mukaan 1900-luvun alussa Keskuskirjapaino Oy:n toimitalo ja tuotantorakennus. Bulevardi rakennettiin vanhan katulinjan suuntaisena sivukaupungin asumattomalle alueelle, jolla oli hautausmaa, ruttopuisto sekä vapaata maata julkiseen rakentamiseen. Bulevardin varrelle rakennettu C.L. Engelin suunnittelemana 1825-1826 rakennettu puinen esikaupunkikirkko korvasi Senaatintorin tieltä puretun 1700-luvun Ulriika Eleonooran puurkirkon. Vanhan kirkon puiston aluetta oli käytetty tilapäisenä hautausmaana ruttoepidemian aikana 1710. Alueelle 1790 perustettu Kampin hautausmaa oli käytössä vuoteen 1829, jolloin uusi hautausmaa Lapinlahdessa vihittiin käyttöön. Aleksanterin teatterin rakennus valmistui Bulevardin varrelle insinöörieversti Koshperoffin suunnittelemana 1879 ja oli pääasiassa venäläisten näyttelijäseurueiden käytössä. Rakennus luovutettiin 1918 Suomalaiselle Oopperalle. Uuden oopperatalon valmistuttua Mannerheimintien varrelle vanha ooppera jäi vierailevien teatteriryhmien näyttämöksi nimellä Aleksanterin teatteri. Venäläiselle kauppiaalle Nikolai Sinebrychoffille myönnettiin 1819 oikeus hankkia maata ja perustaa panimo kaavoitetun kaupunkialueen äärilaidalle Hietalahteen. Panimonsa yhteyteen valmistui 1842 uusi asuinrakennus, jossa nykyisin toimii Sinebrychoffin taidemuseo. Rakennusten yhteyteen perustettu puisto oli alusta asti kaupunkilaisille avoin. Uusia teollisuusrakennuksia alueelle rakennettiin vielä 1960-luvun lopulla ja tehdas toimi Hietalahdessa 1990-luvulle saakka. Sen jälkeen loputkin teollisuusalueesta muutettiin asunto- ja toimistotonteiksi. Hietalahden torilla sijaitsevan, 1906 toimintansa aloittaneen kauppahallin suunnitteli Selim A. Lindqvist. Torin laidalle valmistui 1877 F.A. Sjöströmin piirtämä polyteknillisen koulun, vuodesta 1908 lähtien Teknillisen korkeakoulun rakennus, jota myöhemmin laajennettiin useaan otteeseen; tärkeimmät päärakennuksen laajennukset tapahtuivat 1904 ja 1920-luvun lopulla, jolloin päärakennus sai nykypäivään asti säilyneen muotonsa. |
||
Lisätietoa | ||
Herman Hultin, Gamla kyrkan vid hundra år 1826-1926. Helsingfors 1926.
Nils Wasastjerna, En krönika om Helsingfors. Helsingfors 1941. Sylvi Möller, Vanhankirkon puisto. Helsinki 1956. Olof Stenius, Helsingin asemakaavahistoriallinen kartasto. Helsinki 1969. Kalevi Pöykkö, Valtioneuvoston juhlahuoneisto. Valtioneuvoston kanslia 1980. Henrik Lilius, Esplanadi 1800-luvulla. 1984. Sirkka Impola, Ulrikan kirkkomaalta Vanhaan kirkkopuistoon. Helsinki 1987. Carl Ludvig Engel 1778–1840. Näyttely Helsingin tuomiokirkon kryptassa 7.8.–14.9.1990. Helsinki 1990. Maunu Häyrynen, Maisemapuistosta reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka 1880-luvulta 1930-luvulle. Helsinki-Seura 1994. Maunu Häyrynen (toim.), Hortus Fennicus. Viherympäristöliitto ry ja Puutarhataiteen Seura ry, 2001. Do.co.mo.mo. Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa. Alvar Aalto Akatemia, do.co.mo.mo Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo. Helsinki 2002. |
||
kohteeseen sisältyy: hautausmaa; katutila; kauppa- ja liikerakennus; kirkko; muu hallintorakennus; muu kulttuurirakennus; muu teollisuusrakennus; oppilaitos; puisto; tori; | ||
ympäristön nykyluonne: kaupunki; | ||
julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
palaute kohdetiedoista | ||
sivun alkuun | ||