 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Hanko Raasepori | ||
Hankoniemen sotahistorian kohteet |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Hankoniemen sotahistorian kohteet | ||
| Kuvaus | ||
| Hankoniemi lähisaarineen on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi ollut vuosisatojen ajan maan merenkululle ja puolustukselle strategisesti tärkeä alue. Suomenlahdelle pistävällä niemellä on sotahistoriallisia muistomerkkejä, linnoituksia ja puolustusjärjestelmiä 1790-luvulta, 1800-luvun alusta ja 1850-luvulta sekä 1910-luvulta. Viimeisimmän linnoitusvaiheen rakennelmat liittyvät neuvostoliittolaisten 1940-1941 vuokratukikohtaan ja suomalaisten vastaaviin puolustusjärjestelyihin.
Gustavsvärnin, Gustav Adolfin ja Meijerfeltin saarilinnoitukset ovat osa ruotsalaista 1700-luvun lopun merilinnoitusketjua. Venäläiset ovat rakentaneet saarille 1800-luvun alussa ja 1850-luvulla linnoituslaitteita, jotka ovat Krimin sotaan 1854 liittyneiden räjäytysten jälkeen olleet harmaakiviraunioina. Parhaiten säilyneet linnoituslaitteet ovat Gustavsvärnissä, jossa 1700-luvun linnoitusraunion muurien sisäpuolella yhdessä puisen radiomajakan kanssa on myös betonista paikalla valettu majakka sylinterimäisine loistotorneineen. Mantereella oleva Harparskog-linja on puolestaan suomalaisten Neuvostoliitolla ollutta aluetta vastaan rakentama kantalinnoitettu pääpuolustuslinja ja se erottuu yhä hyvin maastossa. Linja kulkee niemen poikki Skogbyn sahalta Skogbyn entisen rautaruukin läheisyyteen ja rakentuu betonisista korsuista, konekivääripesäkkeistä, taisteluhaudoista ja kivisistä panssariesteistä. |
||
| Historia | ||
| Hankoniemeen, meriliikenteen solmukohtaan, tehtiin turvalaitteita jo varhain. Niemen kärkeen rakennettiin tiettävästi ensimmäisen kerran 1600-luvun lopussa joidenkin tykkien kenttälinnoite. Brunerskärin skanssi lienee sijainnut Tulliniemellä, jonka eteläisin kohta tunnettiin tuohon aikaan Skansholmenin nimellä.
Jonas Månzonin merikirja vuodelta 1644 mainitsee Hangon sisääntuloväylällä Eldskärin, joka sai nykyisen nimensä Gustavsvärn (Kustaanvarustus) 1700-luvun loppupuolella. Kolmelle saarelle, Gustavsvärn, Gustav Adolf ja Meijerfeldt, rakennettiin merilinnoitus osana Ruotsin merilinnoitusketjua. Gustavsvärnille ja Gustaf Adolfille rakennettiin bastionijärjestelmään perustuneet, ulko- ja saaristoväylän sulkemiseen sekä kaupungin sataman suojaamiseen tarkoitetut linnoitukset. Pienempiä varustuksia rakennettiin Meijerfeldtin saarelle. Ensimmäinen kantalinnoitussuunnitelma valmistui 1792. Töihin ryhdyttiin Kustaa III:n sodan aikana 1789. Tuolloin rakennetut kenttälinnoitukset korvattiin 1790-luvulla rakennetuilla, majuri G.H. von Kiertingin hahmottelemilla, mutta varsinaisesti kapteeni Carl Nycanderin suunnittelemilla linnoituksilla. Nycanderin suunnitelmia ei kuitenkaan viety päätökseen, vaan työt jäivät kesken. Venäläiset jatkoivat saarilla ruotsalaisten käynnistämiä linnoitustöitä 1808-1809 ja uudestaan Krimin sodan alla 1850-luvulla. Itämaisen sodan aikana linnoitus puolustautui 1854 onnistuneesti englantilais-ranskalaista laivasto-osastoa vastaan. Siitä huolimatta Venäjän sodanjohto räjäytti kolmen saaren linnoituslaitteet elokuussa 1854, minkä jälkeen ne ovat olleet raunioina. Venäjä käynnisti 1910-luvun alussa Suomenlahdella Pietari Suurelle nimetyn laajan merilinnoituksen rakentamisen torjuakseen Preussin mahdollisen hyökkäyksen Pietariin. Suomenlahden suun pohjoisrannikolle rakennettiin ulompi asema, jonka linnakkeet ovat paitsi Russarössä, myös Utössä ja Örössä. Hankoniemen neuvostotukikohdasta sovittiin Moskovan rauhassa 13.3.1940. Koska tukikohdan päätoimintasuunta oli merelle, varustettiin mm. Russarötä. Saarille ja niemen etelärannalle rakennettiin kantalinnoitettuja, betoni- ja kivirakenteisia asemia. Puistovuoren niemen pesäkkeet sisältyvät kohteeseen Itäisen Kylpyläpuiston huvila-alue. Suomalaiset käynnistivät heti Moskovan sopimuksen jälkeen kantalinnoitetun pääpuolustuslinjan eli ns. Harparskog-linjan rakentamisen, työt tehtiin 1940-1941. Kantalinnoitteet eivät kokonaisuudessaan valmistuneet, mutta mantereella työt saatiin tyydyttävään vaiheeseen ennen taisteluiden alkamista. Neuvostoliitto rakensi Harparskog-linjan vastapainoksi länsipuolelle kenttälinnoitteita, jotka hahmottuvat edelleen maastossa. Joulukuussa 1941 Hanko luovutettiin takaisin Suomelle ja virallisesti palautus sinetöitiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947. |
||
| Lisätietoa | ||
| K. Freimann, Pietari Suuren merilinnoitus, erittäinkin sen meririntama vuoden 1909-1913 suunnitelmien mukaan. Rannikkotykistön vuosikirja 1939. Helsinki 1939.
Aina Lähteenoja, Suomen luotsi- ja majakkalaitoksen historia. 1947. Reino Aaltonen, Hangon vanha linnoitus. Hanko 1969. Sampo Ahto, Suomenlahden rauniolinnat. Sotasokeat ry:n kevätjulkaisu. Helsinki 1977. Reino Arimo, Suomen linnoittamisen historia 1918-1944. Helsinki 1981. Pekka Silvast, Hankoniemi 22.3.1940 - 2.12.1941. Neuvostoliiton merisotilaallinen tukikohta. Hangon museon julkaisusarja 1. Tammisaari 1985. Oscar Nikula, Tenala och Bromarf socknars historia I. Helsingfors 1938. Ekenäs 1986. Christoffer Ericsson, Hanko - Suomen tuulinen kolkka. Hankoniemi 1700-luvulla -ruotsalainen etuvartio tsaarin varjossa. Hangon museon julkaisuja 4. Hanko 1987. Christoffer Ericsson, Venäjän sota, Hangon asema ja linnoitukset. Hankoniemi 1700-luvulla -ruotsalainen etuvartio tsaarin varjossa. Hangon museon julkaisuja 4. Hanko 1987. Niilo Lappalainen, Hanko toisessa maailmansodassa. Juva 1987. Mikko Härö, Läntisen Uudenmaan rakennusten ja maiseman kulttuurihistoriallinen inventointi. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto. Tammisaari 1993. Maarit Mannila, Axel Hampus Dalström ja Suomessa 1860-1870-luvuilla rakennetut majakat. Suomen Museo 1995. Kimmo Nummela, Marketta Wall, Harparskog-linja, Harparskoglinjen, The Harparskog Line. Helsinki 2007. Harri Nyman, Meriväylien rakennusperintö. Toim. Marja-Leena Ikkala. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 21. Museovirasto 2009. https://www.museovirasto.fi/uploads/Arkisto-ja-kokoelmapalvelut/Julkaisut/merivaylien-rakennusperinto.pdf (haettu 21.9.2018). Seppo Laurell, Valo merellä - Ljuset till havs. Suomen majakat 1753-1906. Finlands fyrar. John Nurmisen Säätiö. John Nurminens Stiftelse. Porvoo 2009. Johanna Pakola, (toim.), Gustavsvärn. Hangon linnoitus- ja majakkasaari. Suomen Majakkaseura - Finlands Fyrsällskap ry. Latvia 2018. |
||
| kohteeseen sisältyy: linnoitus; majakka; muinaisjäännös; | ||
| ympäristön nykyluonne: merialue; | ||
Gustavsvärnin saarilinnoitus. Hannu Vallas 1998. |
Gustav Adolfin saarilinnoituksen raunioita. Hannu Vallas 1998. |
Harparskog-linjan panssarieste. Ulla-Riitta Kauppi 1994. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU