Museovirasto

 PERUSHAKU

kohteet maakunnittain
 

KARTTAHAKU

maakuntakartta Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Uusimaa - itä Kanta-Häme Uusimaa - länsi Pirkanmaa Satakunta Varsinais-Suomi
Espoo Uusimaa

Tapiola

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Tapiola
Kuvaus
Tapiola on Suomessa laajin ja merkittävin esimerkki toisen maailmansodan jälkeisestä lähiöiden ja asuintalojen suunnitteluideologiasta, jota uuden polven suunnittelijat sovelsivat luodakseen kokonaan uuden kaupunkiyksikön palveluineen ja työpaikkoineen. Entisen Hagalundin kartanon maille 1950-luvulta lähtien rakennettu "new town" -tyyppinen avara ja vaihteleva puutarhakaupunki kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään valikoimaan suomalaisen modernismin merkkiteoksia 1920-luvun lopulta 1970-luvulle.

Tapiola käsittää yhteisen keskustan ja sitä ympäröivät viheralueiden rajaamat lähiöt. Tapiolaksi on katsottu alueet, jotka perustuvat alkuperäiseen Heikki von Hertzenin luomaan periaatteeseen. Sen mukaan kukin alue- ja rakennusryhmäkokonaisuus on annettu yhden arkkitehdin suunniteltavaksi. Asemakaavallisesti keskeistä on maaston ja luonnonympäristön huomioiminen sekä avoimet, Otsonlahden rannoille jatkuvat laajat niityt ja viheralueet. Asuintalojen piha-alueet liittyvät avoimina hoidettuihin viheralueisiin. Korkeatasoisen rakennuskannan joukossa maamerkkejä ovat mm. Ervin suunnittelemat Tapion torni ja Mäntytorni sekä Revellin suunnittelemat kerrostalot, ns. Taskumatit. Asuntosäätiön Tapiolaan olennaisesti liittyvien keskustan, itäisen, läntisen ja pohjoisen lähiön lisäksi Tapiolaan lasketaan kuuluvaksi eteläiseen lähiöön 1960-luvulla rakennetut Hakalehto, Suvikumpu ja Länsiranta.

Kullakin Tapiolan asumalähiöllä on oma ostoskeskus ja koulut. Alueen vaihtelevat asuintalotyypit, kerrostalot, rivitalot, lamellitalot, atriumtalot, ketjutalot ja omakotitalot, on sijoitettu toistensa ja viheralueiden lomaan. Alueen asemakaavoitus on tarjonnut monille tunnetuille arkkitehdeille mahdollisuuden vapaaseen ja kokeilevaan suunnitteluun. Monet asuinrakennuksista ovat aikakautensa arkkitehtonisesti parhaita edustajia Suomessa.

Tapiolan yhteisen keskustan muodostavat keskusaltaan ympärille sijoittuneet kirkko, koulu ja uimahalli sekä hotelli ja uudempi kulttuurikeskus. Keskustan symboli on 13-kerroksinen Keskustorni.

Tapiolan itäosat ja keskustan yhdistävän Tapionraitin varrella sijaitseva betonielementtirakenteinen kirkko on kokonaishahmoltaan selkeämuotoinen kuutio. Siihen liittyvät toiminnalliset tilat ovat leveän käytävän yhdistämässä matalassa siipiosassa. Kerhotilat sekä seurakuntasali ovat kumpikin lasiseinäisten sisäpihojen rajaamat. Kirkon vieressä on alkuaan kirkkoherran ja kappalaisen sekä talonmies-vahtimestarin virka-asunnoiksi varatut rakennukset piha-alueineen.

Tapiolan aikaisemmasta maankäytön historiasta on viheralueina toimivien peltojen lisäksi säilynyt mäkialueilla venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentamia kantalinnoitettuja asemia. Erityisesti kaksi pyramidimaisen seinärakenteen omaavaa suojahuonetta (XXXVII:6 ja 12 sekä XXXIII:7) ovat ainutlaatuisia koko puolustusketjun alueella. Tapiolan tieverkko noudattaa osittain vanhoja linnoitukseen kuuluneiden tykkiteiden linjauksia.
 
Historia
Tapiolan rakentaminen osui toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin Helsingin seudulla vallitsi ankara asuntopula. Suuret ikäluokat ja muuttoliike pääkaupunkiseudulle edellyttivät määrätietoista asuntopolitiikkaa. Keskustojen asuntoalueita ja erityisesti niiden pihoja pidettiin synkkinä ja lapsille vahingollisina. Tapiolan esikuvana oli howardilainen puutarhakaupunki, jonka onnistuneena sovelluksena pidettiin Puu-Käpylää. Tapiolan asuntoalueiden suunnittelussa pidettiin keskeisenä perheiden ja lasten huomioonottamista - asuntotyypeistä asetettiin etusijalle omakoti- ja rivitalot. Tapiola on kokonaisuutena toteutunut "new town" -idean sovellus, joka on ollut sodanjälkeisen kaupunkirakentamisen tärkein esikuva ja vertauskohta.

Hagalundin kartano muodostui 1800-luvun alkupuolella kun Otnäsin kartano jaettiin perinnönjaossa. Nykyisen Tapiolan alueella olevat kartanon pellot ja erityisesti niihin liittyvät metsäiset mäet linnoitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisten toimesta. Tapiolan tukikohdat muodostivat osan laajempaa Viaporin linnoituksen puolustusketjua.

Otto-Ivar Meurman kaavoitti Hagalundin alueen ensimmäisen kerran yksityisestä toimeksiannosta 1945-1946. Pääosa Hagalundin kartanon maista siirtyi Väestöliiton omistukseen 1951 ja Tapiolaksi nimetyn alueen rakentaminen alkoi kuuden kansalaisjärjestön perustaman Asuntosäätiön johdolla 1953. Asuntosäätiön hallituksen puheenjohtajana toimineella Heikki von Hertzenillä oli avainasema Tapiolan puutarhakaupungin syntymisessä ja toteutuksessa.

Asuntosäätiö teki Meurmanin asemakaavaan huomattavia muutoksia, jotka lisäsivät rakennustehokkuutta. Suunnittelu siirtyi Aarne Ervin johtamalle arkkitehtiryhmälle. Kukin ryhmän jäsen suunnitteli alueen osan ja sen rakennukset. Asuntosäätiön Tapiola suunniteltiin 12000 asukkaalle. Omakoti-, rivitalo- ja kerrostaloryhmät sijoitettiin väljästi ja vapaamuotoisesti metsien ja kallioiden katveeseen. Laajat viheralueet jakoivat alueen neljään osaan. Asuinrakennusten suunnittelijoina toimivat maan etevimmät arkkitehdit kuten Aulis Blomstedt, Aarne Ervi, Jorma Järvi, Viljo Revell, Kaija ja Heikki Siren sekä Markus Tavio. Suuri osa Tapiolasta rakennettiin Arava-lainoituksen turvin, ja alue oli edelläkävijä Arava-rakentamiseen liittyvän piha- ja puistosuunnittelun alalla.

Asuntosäätiön Tapiola rakennettiin osissa. Ensimmäiseksi rakennettu, osin Meurmanin laatimaan puutarhakaupunkimaiseen rakennussuunnitelmaan pohjautuva itäinen lähiö rakennettiin pääosin 1953-1957. Arkkitehdeiksi kutsuttiin Aarne Ervi, Viljo Revell, Aulis Blomstedt ja Markus Tavio. Keskeinen rooli suunnittelusssa oli Ervillä, joka mm. Revellin ohella pyrki hyödyntämään uuden sarja- ja elementtituotannon mahdollisuuksia. Lisäksi mukana oli maisemasuunnittelija, ruotsalainen Nils Orrento.

Toisessa vaiheessa 1953-1961 rakennettiin maastoon sovitettujen kaartuvien katulinjojen ja eri rakennustyypeistä kokonaisuuden muodostava läntinen lähiö. Kolmas, arkkitehti Pentti Aholan suunnittelema pohjoinen lähiö, rakennettiin 1960-luvulla jo asemakaavaltaan suorakulmaisempana.

Keskustan eteläpuolinen, entiselle niittyalueelle rakennettu alue toteutettiin 1960-luvulla osin rakennusliikkeiden aluerakentamisen ja betonielementtitekniikan opeilla. Eteläisessä lähiössä kaavasuunnitelman yksittäisiä rakennusryhmiä suunnittelivat arkkitehti Pentti Ahola Hakan rakennuttamassa Hakalehdossa sekä arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä Asuntosäätiön rakennuttamassa Suvikummussa.

Tapiolan keskustasta järjestettiin 1954 suunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehti Aarne Ervi. Entisen sorakuopan paikalle rakennettiin suuri keskusallas (1962), jonka rannoille sijoitettiin kirkko ja koulu sekä Ervin suunnittelemat uimahalli (1965), Heikintori (1968) ja hotelli (1974). Keskustan symboliksi valmistui 13-kerroksinen keskustorni siipirakennuksineen 1961 Ervin suunnittelemana. Vuonna 1989 valmistui arkkitehti Arto Sipisen suunnittelema Espoon kulttuurikeskus.

Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Tapiolan kirkko perustuu 1961 pidetyn kutsukilpailun voittaneeseen ehdotukseen. Sen perusratkaisun lähtökohtana oli suunnittelijan mukaan Tapiolan keskustan maisemalliset ja asemakaavalliset tekijät, jotka sanelivat sen, ettei kirkko voinut kilpailla näkyvyydessä keskustan vaaleiden tornimassojen kanssa. Kirkon rakenteista vastasi Insinööritoimisto Bertel Ekengren. Toimistosiipeä laajennettiin 1992.

Läntiseen lähiöön valmistui 1964 Aarno Ruusuvuoren konstruktiivinen ja varmaotteisesti maisemaan sijoitettu Oy Weilin&Göös painotalo. Teollisuustiloissa toimii nykyään mm. museoita.

Myöhemmin Tapiolan liikekeskusta on huomattavasti laajennettu rakentamalla sinne liike- ja toimistorakennuksia alkuperäisestä Tapiolasta poikkeavaan tapaan.
 
Lisätietoa
Heikki von Hertzen, Koti vaiko kasarmi lapsillemme. Asunnontarvitsijoiden näkökohtia asunto- ja asemakaava kysymyksissä. Väestöliiton julkaisuja n:o15. Porvoo 1946.

Nils Erik Wickberg, Suomen rakennustaidetta. Helsinki 1959.

Arkkitehti 1-2/1956, 10-11/1959, 10-11/1960, 12/1961, 5/1962, 7-8/1963, 9-10/1966.

Heikki von Hertzen, Hur Tapiola har skapats. 1965.

Suomi rakentaa 4. Rakennustaiteen museo 1970.

Leo Aarnio, Tapiola, puutarhakaupunki. Terra 84:3. 1972.

Eeva Eskola, Vanha Hagalund. Tapiola 1972.

Vilhelm Helander ja Simo Rista, Suomalainen rakennustaide. 1989.

Otto-Iivari Meurman ja Maarit Huovinen, 99 vuotta Mörrin muistelmia. Helsinki 1989.

Erkki Härö, Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Espoon kaupunginmuseo. Toinen tarkistettu painos. Hanko 1991.

Kansallismaisema. Ympäristöministeriö. Alueiden käytön osasto. Helsinki 1993.
Do.co.mo.mo. Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa. Alvar Aalto Akatemia, docomomo Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo. Helsinki 2002.

Tapiola huomenna. Tapiolan tulevaisuustyöryhmän raportti, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2003.

Timo Tuomi (toim.), Tapiola. Elämää ja arkkitehtuuria. Rakennustieto 2003.

Timo Tuomi, Kaupunkikuvan muutokset. SKS 2005.

Juhana Lahti, Arkkitehti Aarne Ervin moderni kaupunkisuunnittelu pääkaupunkiseudulla. Taidehistoriallisia tutkimuksia 34, 2006.

Suomen rakennustaiteen museon www-sivut http://www.mfa.fi/tapiola, Päivi Lukkarinen, Tapiolan puutarhakaupunki. (12.5.2009).
 
kohteeseen sisältyy:  asuinkerrostalo; kaava-alue; kauppa- ja liikerakennus; kirkko; muu kulttuurirakennus; urheilurakennus;
ympäristön nykyluonne:  taajama;
 
Espoon kulttuurikeskus. Juppiter9 2017
Espoon kulttuurikeskus. Juppiter9 2017.
Tapiolan Keskustorni Otsolahden venesatamasta kuvattuna. Maire Mattinen
Tapiolan Keskustorni Otsolahden venesatamasta kuvattuna. Maire Mattinen .
Kerrostalon pihapiiriä Tapiolassa. Soile Tirilä 2000
Kerrostalon pihapiiriä Tapiolassa. Soile Tirilä 2000.
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009