 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Helsinki | Uusimaa | |
Kaivopuisto |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Kaivopuisto | ||
| Kuvaus | ||
| Kaivopuisto Helsingin kaupunginniemen eteläisimmässä kärjessä on ulkomaisten esikuvien mukaan 1830-luvulla hienostolle rakennettu kaivo- ja merikylpylälaitoksen puisto, josta 1800-luvun lopulla on muodostettu edustava julkinen kaupunkipuisto. Kaivohuone on yksi kaupungin vanhimmista edelleen alkuperäiskäytössä olevista ravintoloista. Puiston itäpuolella on samanaikaisesti kylpylän kanssa syntynyt huvilakaupunginosa, jossa sijaitsevat mm. 1882 avattu Cygnaeuksen galleria, maan vanhin taidemuseo, sekä monien suurlähetystöjen residenssit.
Helsingin ensimmäiset julkiset puistot Esplanadi ja Kaisaniemi perustuvat asemakaavaan, mutta kolmas, Kaivopuisto, on kaupungin ulkopuolelle etelärantaan perustetun yksityisen kylpyläyhtiön rakentama, alkujaan eliitin käyttöön suunniteltu suljettu puisto. Terveellistä kävelyä ja meri-ilmasta nauttimista varten suunnitellun laajan puiston luomiseen uhratuista suurista voimavaroista kertoo yhä mm. kylpylä- ja kaivohuoneyhtiön rakentama hallitseva nelirivinen pääakseli eli nykyinen Iso Puistotie. Sen eteläpäätteenä rannassa ollut arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema kylpylä ei ole säilynyt, mutta kylpylän edustalla ollut laivalaituri on samalla paikalla. Entisen kylpylän paikan vieressä on Ursulan kahvila, jolla on ollut edeltäjä jo 1950-luvulla. Kaivopuiston rannan eteläisimmässä kärjessä on pieni rakennus vuodelta 1904. Se on maan toiseksi vanhin mareografi, joka mittaa meriveden korkeutta ja suolapitoisuutta. Pääkäytävän varrella puiston keskellä on Engelin suunnittelema ravintola, Kaivohuone, jota on useaan kertaan laajennettu. Puiston itäpuolella on kylpylän perustamisen aikoihin syntynyt huvilakaupunginosa, jossa rakennukset sijaitsevat tontin keskellä mutkittelevien pikkukatujen varrella. Tiiviin, vehreän ja korkeatasoisen huvilaympäristön luonteen säilyttäneellä alueella on kylpylän aikaisia huviloita, kuten Villa Kleineh ja Kalliolinna. Kalliolinnan vieressä on professori ja taiteentukija Fredrik Cygnaeuksen huvila (J.W. Mieritz 1869). Cygnaeuksen Suomen kansalle testamenttaama huvila ja taidekokoelma on ollut yleisölle avoin vuodesta 1882. Galleria on osa Suomen kansallismuseota. A. Bomanin suunnittelema huvila (1874) on ollut Suomen marsalkka, vapaaherra C.G. Mannerheim asunto vuodesta 1924 vuoteen 1951 ja on sen jälkeen toiminut Mannerheimin elämää ja Suomen historiaa esittelevänä museona. Kaivopuiston huvila-alueen rakenne ja huvilamainen luonne on säilynyt rakennuskannan tiivistymisestä huolimatta. Kaivopuistosta on muodostunut 1900-luvulla Helsingin diplomaattikaupunginosa. |
||
| Historia | ||
| Merikylpylät olivat 1800-luvun alussa suosittuja terveydenhoitopaikkoja. Kauppaneuvos Henrik Borgströmin vaikutuksesta 1834 ulkomaisten esikuvien mukaan perustettu Ulriikaporin kylpylä- ja kaivohuoneyhtiö, jonka osakkeita myös keisari Nikolai I merkitsi itselleen, vuokrasi kaupunginniemen eteläisimmän kärjen 50 vuodeksi. Kylpylää käyttivät pääasiassa oman maan säätyläiset ja venäläinen aristokratia. Loistoaikaa olivat 1840- ja 1850-luvut, jolloin Pietarin seurapiirit lomailivat Helsingissä keisari Nikolai I:n kiellettyä heiltä matkustelun Keski-Euroopan kylpylöihin.
Kylpyläpuiston kaartuvine käytäväverkostoineen, istutuksineen ja lampineen toteutti saksalainen puutarhuri C. Helm. Arkkitehti C.L. Engel suunnitteli suoran puistoakselin eteläpäätteeseen meren rantaan kylpylän (1836) ja puistoakselin varrelle kaivohuoneen (1838). Rantaan rakennettiin uimahuoneita kastautumista varten. Kylpylän eteen tehtiin laituri. Kaupungin keskustasta oli kylpylään höyrylaivayhteys. Kylpylärakennus tuhoutui toisen maailmansodan aikaisissa pommituksissa. Kaivohuonetta muutettiin ja laajennettiin 1860-luvulta lähtien useiden eri arkkitehtien suunnitelmien mukaan, mm. Theodor Höijer laati 1897 muutos- ja lisärakentamissuunnitelmat. Ravintola on ollut auki 1858 alkaen ympäri vuoden. Kaupunginniemen eteläosa oli 1800-luvun alkupuolen kylpylää ja observatoriota lukuun ottamatta sotilashallinnon käytössä. Pysyvä asutus sai alkunsa, kun kylpyläyhtiö toimintansa rahoittamiseksi vuokrasi itäisestä ja läntisestä Kaivopuistosta huvilatontteja rakentajille. Huviloiden tuli olla kylpylävieraiden käytettävissä, kauniisti rakennettuja ja istutusten ympäröimiä. Huvila-alueelle lohkottiin aluksi 17 tonttia. Kahdeksasta ensimmäisestä huvilasta on säilynyt Kleineh (C.A. Edelfelt 1838-1839) ja Kalliolinna (E.B. Lohrmann 1842-1844). 1800-luvun loppupuolelta on säilynyt vajaa kymmenen rakennusta. Vuosien 1848-1849 ja 1853 koleraepidemiat karkottivat kylpylävieraita. Venäläisten matkustuskiellon poistuminen ja Krimin sota vähensivät matkailijoiden määrää. Merikylpylä alkoi vähitellen rappeutua. Vuokrasopimuksen loputtua kaupunki sai 1886 haltuunsa puistoalueen rakennuksineen. Itäosan huvilatontit myytiin niiden vuokraajille. Rapistunut puisto kunnostettiin ja se muuttui suljetusta säätyläisten virkistysalueesta julkiseksi kaupunkipuistoksi. Puiston suunnitteli tukholmalainen puutarha-arkkitehti S. Lindh. Vuonna 1889 Helsingin ensimmäiseksi kaupunginpuutarhuriksi nimitetty Svante Olsson uudisti puistoa eikä se ole kokenut suuria muutoksia 1913 jälkeen. Kaupunginpuutarhurina 1946-1957 toiminut Bengt Schalin rikastutti Kaivopuiston kasvien lajivalikoimaa. Jatkosodan pommituksissa 1944 rakennuksia tuhoutui, puiston länsiosan huvilat poistettiin ja tontit liitettiin puistoon. Ehrenströmintien rakentaminen 1940-luvulla muutti puiston ja huvila-alueen luonnetta ratkaisevasti katkaisemalla niiden suoran yhteyden meren rantaan. Kaivopuiston rakennuksista suurin osa rakennettiin 1900-luvulla ja monet rakennuksista tulivat ulkomaiden suurlähetystöjen käyttöön. Puiston korkeimmalla kalliolla olevan Ursan tähtitornin suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas 1926, sen tuntumassa on linnotteita Krimin sodan ajoilta. Puistossa järjestettiin Suomen ensimmäinen yleinen taide- ja teollisuusnäyttely 1876. 1800-luvun lopulla suomalaisuuden aate innoitti isänmaallisten juhlien viettoon ja Kaivopuisto on vakiinnuttanut asemansa ylioppilaiden vapunpäivän ja muiden kokoontumisten paikkana. |
||
| Lisätietoa | ||
| Päiviö Tommila, Helsinki kylpyläkaupunkina 1830-1850-luvuilla. Huhmari 1982.
Maunu Häyrynen, Maisemapuistosta reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka 1880-luvulta 1930-luvulle. Entisaikain Helsinki XIV. Helsinki-Seura. Helsinki 1994. Ismo Häkkinen, Itäisen Kaivopuiston maisemallinen tutkimus, kunnostus- ja hoitosuunnitelma. Teknillinen korkeakoulu/Maisema-arkkitehtuuri. Helsinki 1997. Maunu Häyrynen (toim.), Hortus Fennicus: Suomen puutarhataide. Helsinki 2001. Tommi Lindh, Hanna Nevanlinna, Kaivopuiston kaupunginosan inventointi. Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja 1/2002. Mikko-Olavi Seppälä, Sauli Seppälä, Taneli Eskola, Martti Helminen, Maunu Häyrynen, Kaivopuisto. Helsinki-Seura 2008. |
||
| kohteeseen sisältyy: kaupungin asuintalo; merkkimieskoti; museo; puisto; | ||
| ympäristön nykyluonne: kaupunki; | ||
Kaivohuone. Jarkko Sinisalo 1986. |
Rantaan johtava pääakseli Iso Puistotie. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0 Marit Henriksson 2018. |
Ursan tähtitorni Kaivopuistossa. Wiki Loves Monuments, CC BY-SA 4.0 Marit Henriksson 2018. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU