på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Helsinki Uusimaa
Suomenlinna
Kuvaus
Suomenlinna Helsingin sisääntuloväylän varrella on yksi maailman suurista merilinnoituksista. Sen historia kietoutuu läheisesti Helsingin, Suomen ja Itämeren historiaan 1700-luvulta nykypäivään. Linnoituksella on ollut rooli kolmen sitä rakentaneen valtion Ruotsin, Venäjän ja Suomen puolustuksessa. Ainutlaatuinen sotilasarkkitehtuurin muistomerkki on yksi Unescon maailmanperintökohteista Suomessa.

Suomenlinnan linnoitus on sovitettu saaren kallioiseen maastoon. Kokonaisuus muodostuu karusta rantamaisemasta nousevista puolustusvarustuksista ja niiden sisään jäävästä kaupunkimaisesta rakenteesta kivitaloineen, aukiosommitelmineen, puistoineen ja puutaloalueineen. Suomenlinnalle leimaa-antavia ovat 1700-luvun harmaakivilinnoituksen muurit, joita on yhä noin kahdeksan kilometriä. Saarten länsi- ja eteläsivua kiertää 1800-luvulla rakennettu maavallein ja tykkipatterein linnoitettu vyöhyke. Historiallisia rakennuksia on lähes kolmesataa.

Kustaanmiekka ja Susisaari on rakennettu pääosin 1748-1756 suljetuiksi linnoituksiksi, joiden arkkitehtonisia huippukohtia ovat Kuninkaanportti Kustaanmiekalla ja Suuri linnanpiha Susisaarella. Kuninkaanportti, linnoituksen paraatisisäänkäynti, on maan huomattavin barokkiportaali ja Suuri linnanpiha merkittävin barokkiaukio. Linnanpihalla sijaitsee myös Augustin Ehrensvärdin hautamonumentti. Susisaaren 1700-luvun puolivälin jälkeen rakennetulla kuivatelakalla on ollut keskeinen asema linnoituksen historiassa ja se on tekniikan historian merkkisaavutuksia. Susisaaren linnoitusten lomassa sijaitsee jo 1700-luvun lopulla perustettu englantilaistyylinen puisto, ns. Piperin puisto.

Isolla Mustasaarella on 1700-luvun lopun bastionien ja rantavarustusten lisäksi asuinkasarmeja, verstas- ja varastoalueita sekä venäläiskaudella rakennettujen kauppiastalojen rivi uusilla asuintaloilla täydennettynä. Saarella sijaitsee myös Suomenlinnan kirkko. Pikku Mustasaarella on suljettu bastionilinnake ja sen sisällä kasarmeja ja entisiä sairaalarakennuksia. Länsi-Mustasaaren 1700-luvun läntinen rintama on venäläisellä kaudella otettu osaksi uudistettua linnoitusvyöhykettä. Saaren kolme kasarmirakennusta ja leipomo ovat toteutuneita osia 1700-luvun aukiosommitelmista.

Historialliseen linnoitusalueeseen kuuluvat lisäksi Harakka, Särkkä, Pormestarinluoto, Lonna ja Vasikkasaari, idässä Vallisaari, Kuninkaansaari ja Santahamina.

Suomenlinnassa on myös Helsinkiin johtavan kaupunkiväylän merenkulkuun liittyvää rakennusperintöä, kuten kirkon torniin 1929 tehty lento- ja merimajakka.

Suomenlinna on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja keskeinen osa merellistä Helsinkiä, joka on luokiteltu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.
 
Historia
Ruotsi oli 1700-luvun alkupuolella Venäjää vastaan käymiensä sotien seurauksena menettänyt kaikki itärajan linnoituksensa. Valtiopäivät päätti 1747 rakentaa Suomen puolustuksen järjestämiseksi kaksi kaksoislinnoitusta: varikkolinnoituksen ja laivastotukikohdan Helsinkiin ja sen edustalla oleville saarille sekä rajalinnoituksen Degerbyhyn ja sen edustalle Svartholmaan. Linnoitustyöt aloitettiin 1748. Suunnittelutyö ja rakennustöiden johto annettiin everstiluutnantti Augustin Ehrensvärdille.

Viaporin linnoitus rakennettiin kuudelle saarelle bastionijärjestelmää noudattaen. Rakentamisessa käytettiin hyväksi maaston muotoja, ja majoitustilat, makasiinit ja työpajat rakennettiin osaksi puolustusjärjestelmää. Päälinnoituksen muodostivat Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku Mustasaari ja Länsi-Mustasaari. Ulkovarustuksina toimivat Särkkä ja Vallisaari. Suomenlinnan laivastotelakan rakentaminen aloitettiin 1750. Linnoituksen ensimmäinen rakennusvaihe päättyi 1788. Suomenlinna oli 1700-luvulla merkittävä kulttuurikeskus, jolla oli suuri vaikutus myös Helsingin ja koko maan elinkeinoelämään ja kivirakennustekniikkaan.

Viapori piiritettiin Suomen sodassa ja se antautui Venäjälle 1808, minkä jälkeen linnoituksesta tuli venäläinen varuskunta. Venäläisen kauden alkupuolella Isolle Mustasaarelle rakennettiin ns. venäläinen varuskuntakortteli ja 1854 valmistui saaren ortodoksinen kirkko. Krimin sodan aikana 1855 linnoitusta pommitettiin, ja suuri osa sen rakennuskannasta vaurioitui pahoin. Sodan jälkeen venäläiset alkoivat linnoittaa saaren läntistä puolustusrintamaa maavallein ja raskain tykkipatterein. Linnoitustyöt toteutettiin vaiheittain 1850-luvulta 1880-luvulle. Sodan jälkeen rakennettiin myös kaksi uudentyyppistä, suurta kasarmirakennusta, Rantakasarmi ja Susisaaren varuskuntakasarmi. Venäläisen kauden loppupuolella Pikku Mustasaarelle rakennettiin sairaalarakennuksia. Isolle Mustasaarelle, Varvilahden rannalle, rakennettiin 1900-luvun alussa punatiilinen varikko- ja verstasalue. Venäläisen kauden puurakennuksista suurin osa tuhoutui, mutta Ison Mustasaaren ns. kauppiaskortteli säilyi. Länsi-Mustasaaren 1700-luvun linnoitus- ja rakennussuunnitelmista toteutui vain osa, ja venäläisellä kaudella saaren läntinen rintama liitettiin osaksi uudistettua linnoitusvyöhykettä.

Itsenäistymisen jälkeen Viapori siirtyi puolustuslaitoksen hallintaan ja se otettiin varuskuntakäyttöön. Uuden nimensä Suomenlinna sai 1918. Kansalaissodan jälkeen saarilla oli pääkaupungin suurin ja pitkäaikaisin vankileiri. Merisotakoulu sijoitettiin entisen sairaalan tiloihin Pikku Mustasaarelle. Susisaaren telakka-alueella toimi sukellusvenelaivueen päätukikohta ja lentokonetehdas 1921-1936. Ortodoksinen varuskuntakirkko muutettiin luterilaiseksi kirkoksi 1928. Suomenlinna siirtyi siviilihallintoon 1973, kun puolustusministeriö luovutti alueen opetusministeriölle. Sen ylläpitoa, kunnostamista ja kehittämistä varten perustettiin Suomenlinnan hoitokunta. Suomenlinna hyväksyttiin Unescon maailmanperintölistalle 1991.
 
Lisätietoa
Lars Pettersson, Suomenlinna arkkitehtuurin muistomerkkinä. Suomenlinna Sveaborg-Viapori. Toim. P. Silvasti. Helsinki 1968.

Reino Arimo, Suomen linnoittamisen historia 1918-1944. Helsinki 1981.

Suomenlinnan maiseman kunnostussuunnitelma. Helsinki 1982.

Olof af Hällström, Sveaborg, Viapori, Suomenlinna. The Island Fortress off Helsinki. Ryngstedt 1986.

Suomenlinnan rakennusten historia. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 17. Suomenlinnan hoitokunta. Suomenlinnan käyttösuunnitelman liiteraportti C. Jyväskylä 1997.

C.J. Gardberg, Sveaborg - Suomenlinna. Helsinki 1998.

Ove Enqvist, Mikko Härö, Varuskunnasta maailmanperinnöksi. Suomenlinnaseura 1998.

Markus Manninen, Viapori, merilinnoitus ensimmäisessä maailmansodassa 1914-1918. Sotamuseo 2000.

http://www.helsinki.fi/hum/meh/merimerkit/
Väylien varsilta - Suomen historialliset merimerkit ja luotsipaikat. Verkkosivutuotanto Helsingin yliopisto, Merenkulkulaitos, Museovirasto, 2001.

Joachim Mickwitz, Jyrki Paaskoski, Itärajan vartijat, 1700-luku. Schildts 2005.

Reetta Amper, Heikki Lahdenmäki (toim.), Suomenlinnan kunnostus ja uusi käyttö. Suomenlinnan hoitokunta 2009.

Harri Nyman, Meriväylien rakennusperintö. Toim. Marja-Leena Ikkala. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 21. Museovirasto 2009.
 
kohteeseen sisältyy:  asuinkerrostalo; kasarmi; kauppa- ja liikerakennus; kirkko; linnoitus; majakka; muu teollisuusrakennus; oppilaitos; piensatama; puisto; satama; vankila;
ympäristön nykyluonne:  kaupunki;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Ilmakuva Suomenlinnasta, taustalla Helsinki.
 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun:
Suomenlinna
 
© Museovirasto 2009