på svenska  paluu etusivulle  tietoa palvelusta  palaute  suurenna   pienennä  
PERUSHAKU
 
valitse kunta
kohteen nimi tai sen osa ?
 
kohteeseen sisältyy
ympäristön nykyluonne
 
KARTTAHAKU
kohteet maakunnittain
Pöytyä Varsinais-Suomi
Pihlavan kartano
Kuvaus
Pihlavan kartano on muodostunut Pihlavan kylän vanhalle kylätontille. Se sijaitsee viljelysten ympäröimänä Aurajoen yläjuoksulla lähellä keskiaikaisperäisten Varkaantien ja Huovintien risteystä.

Kartanon pihapiiriin kuuluu kaksi toisiinsa nähden kulmittain sijaitsevaa, hyvin säilynyttä satulakattoista hirsirakenteista päärakennusta. Vanhempi sijaitsee kartanon ohittavan maantien varressa. Punaiseksi maalattu rakennus on ollut alun perin pohjaltaan paritupainen. Uudempi empiretyylinen asuinrakennus on keltaiseksi maalattu ja pilasterein koristettu. Lisäksi pihaa reunustaa aittarivi 1700-luvulta. Koivukujan reunustaman tien varrella on aitta vuodelta 1803. Purettu kivinavetta ja toinen talousrakennus sijaitsevat miespihan pohjoispuolella.

Pihlavan kartano sijaitsee osin valtakunnallisesti arvokkaalla Aurajokilaakson maisema-alueella.
 
Historia
Pöytyä oli vielä 1200-luvulla Varsinais-Suomen asuttujen seutujen takamaita. Pitäjässä oli 30 kylää 1556 ja niissä 91 taloa. Pihlavassa oli neljä taloa 1540; Pohjala, Setälä, Makkara ja Rekola. Tilat olivat vanhaa rälssiä ja kuuluivat 1600-luvun lopulta Yläneen Vanhakartanoon augmentteina eli aputiloina. Tilat yhdistettiin Pihlavan kartanoksi 1838. Kartanoon liitettiin 1850-1860-luvulla Fyryn ja Kuupan rälssitilat Pajun kylästä, jotka olivat myös olleet Vanhakartanon omistuksessa 1600-luvulta lähtien.
 
Lisätietoa
Eino Jutikkala - Gabriel Nikander (toim.), Suomen kartanot ja suurtilat II. Helsinki 1941.

Aulikki Ylönen, Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865. Pöytyän, Yläneen ja Oripään historiatoimikunta 1969.

Kaarin Lehtonen, Aurajokilaakson maisema-alueen kulttuurihistorialliset arvot. Turun maakuntamuseo. Monisteita 11/ 1997.

Kaarin Lehtonen, Varsinais-Suomen jokivarsialueiden inventointiprojekti 1997-1999. Rakennettu kulttuuriympäristö ja arvot. Turun maakuntamuseo. Monisteita 15. 2000.

Pöytyän kulttuuriympäristöohjelma. Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy. Turku 2002.
 
kohteeseen sisältyy:  kartano; pihapiiri; talousrakennus;
ympäristön nykyluonne:  agraarimaisema;
 
palaute kohdetiedoista
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
 
sivun alkuun

Pihlavan kartano Pöytyällä.

Pihlavan kartanon päärakennukset.

Pihlavan kartanon vanha päärakennus.
 
Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun:
Pihlavan kartano
 
© Museovirasto 2009