 |
|
KARTTAHAKU |
|
| Loviisa | Uusimaa | |
Strömforsin ruukkiyhdyskunta |
||
| Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Strömforsin ruukkiyhdyskunta | ||
| Kuvaus | ||
| Strömforsin ruukki on kokonaisilmeeltään ja rakennuskannaltaan maan parhaiten säilyneitä ruukkiyhdyskuntia ruukinkartanoineen, kirkkoineen ja monipuolisine tuotantorakennuksineen. Kosken ja sen yläpuolisen suvannon molemmilla rannoilla on säilynyt suuri joukko ruukkitoimintaan liittyviä tuotanto-, asuin ja muita rakennuksia 1700-luvun lopulta ja 1800-luvulta.
Merkittävimmät säilyneet tuotantorakennukset ovat kaksi vasarapajaa teknisine laitteistoineen. Pajat ovat säilyneet, koska Strömfors on lopettanut raudantaonnan vesivoimaa käyttäen viimeisenä Suomessa, vasta 1950. Ruukin punatiilinen kankirautapaja lisärakennuksineen, nyttemmin ruukkimuseo, sijaitsee kosken länsirannalla. Yksi suurista francecomté-kankirautavasaroista vesirattaineen on säilynyt. Kankirautapajan eteläpuolella ovat hirsiset vaakahuone- ja varastorakennukset. Molemmat ovat 1800-luvun alusta, mutta niitä on myöhemmin muutettu. Myös Strömforsin toinen vasarapaja, nk. Yläpaja, on aivan ruukinkartanon tuntumassa, padon yläpuolella. Strömforsin kookas, leveärunkoinen, pääasiassa hirsirakenteinen vesisaharakennus (1887) on keskeisellä paikalla ruukinalueella. Sahan ja kankivasarapajan välissä jokiuoman keskellä olevalla saarella on mylly ikimuistoisella paikallaan. Nykyiset tuotantorakennukset ovat alueen itälaidalla. Entinen Strömforsin ruukin vesisaha on Noormarkun rinnalla toinen säilynyt teollisen vesisahan rakennus. Hirsirunko tekee siitä erittäin harvinaislaatuisen teollisuusperinnekohteen. Strömforsin alueella ei ole selvää yhtenäistä ruukinkatua, vaan työväenasunnot ovat jo 1700-luvun lopulla sijainneet ryhmissä kosken molemmilla rannoilla. Myös ruukinkartano (1892) on poikkeuksellisesti vasarapajojen välissä, vain pienen puiston ympäröimänä ilman monumentaalista näkymää patoaltaalle tai tehdaslaitoksille. Ruukin karjarakennukset ja puutarha ovat päärakennuksen pohjoispuolella. Myllärinmäelle ruukkialueen eteläpuolelle 1770 valmistunut oktogonin muotoinen puukirkko on vanhin Suomeen rakennetuista keskeiskirkoista. Kirkonkellot ovat alusta alkaen olleet ripustetut kirkon vesikaton keskeltä kohoavaan lanterniiniin. Kirkon uusgoottilainen nykyasu on peräisin 1898 tehdystä perusteellisesta korjauksesta. Ylösnousemusta esittävän alttaritaulun on maalannut Helene Schjerfberck. Kirkon edustalla oleva viime sotien sankarihauta-alue on toteutettu Ilmari Virkkalan suunnitelmin. Isännöitsijälle ja konttorihenkilökunnalle rakennettu kolmikerroksinen puurakennus, nk. Lutikkalinna tai Armonlinna vuodelta 1824 on patoaltaan länsirannalla. Kylätien varressa joitakin työväen asuinrakennuksia 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Yhdyskuntaan kuuluu myös ns. Klubirakennus vuodelta 1924 ja koulukeskus, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1920-luvulta. Strömforsin ruukinlaue on osa valtakunnallisesti arvokasta Kymijoen laakson maisema-aluetta. |
||
| Historia | ||
| Strömforsin rautaruukin perusti 1698 Johan Creutz, joka oli Forsbyn, Teijon, Kirjakkalan ja Kauttuan ruukkien silloisen omistajan Lorenz Creutzin veli.
Ruukin ostivat 1744 kauppiaat Jakob Forsell (aateloituna af Forselles) ja Anders Nohrström. Heidän nimensä yhdistelmänä tuli käyttöön myös ruukin nimi Strömfors. Vuorineuvos af Forsellesin leski Virginia Christina af Forselles sai ruukin omistukseensa 31-vuotiaana 1790. Ruukinpatruunatar johti sen toimintaa yhteensä 57 vuotta. Hänen aloitteestaan rakennettiin Strömforsiin suuri osa niistä rakennuksista, jotka nyt antavat ruukille sen ominaisleiman. Strömforsin rautaruukin yhteyteen rakennettiin kauppias Jakob Forssellin toimesta vesisaha 1747. Vuonna 1865 perustettiin Strömforsiin myös suurehko konepaja ja valimo. Antti Ahlström osti ruukin metsäalueineen 1886 ja siitä tuli osa Antti Ahlströmin suuryhtiötä, johon kuului mm. neljä rautaruukkia ja 14 sahaa. Ahlströmin pääasiallisena vaikuttimena pidettiin ruukin metsien ja vesisahan sahatoiminnalle tarjoamia mahdollisuuksia. Strömforsin hankkiessaan Ahlström aloitti vaikutusalueensa laajentamisen Satakunnan ulkopuolelle. Ensitöikseen Ahlström uusi ruukinsahan konekannan ja rakennutti 1889 Palosaaren höyrysahan Pernajan Vahterpään saarelle. Strömforsin vesisahan toiminta vientisahana jatkui huomattavan pitkään, aina 1953 saakka. Toisen maailmansodan jälkeen Strömforsissa taottiin rautaa yhä samalla menetelmällä kuin 1865, jolloin francecomté-taonta otettiin käyttöön. Kun vesivasarat 1950 lopettivat toimintansa, ne olivat viimeisenä tilauksenaan takoneet erän nauloja Suomenlinnan restaurointityömaalle. Strömforsiin perustettiin sähkömuovitehdas 1947. Strömforsin 1770 rakennettu kirkko ei varsinaisesti ole ns. ruukinkirkko, vaan se korvasi Pyhtään emäkirkon, joka jäi Turun rauhassa Venäjän puolelle. Strömforsin ruukinpatruuna Anders Nohrström luovutti kirkkoa varten paikan alueelta, joka oli "melkein keskellä pitäjää". Vanha 1871 rakennettu pappila muutettiin kunnantaloksi 1953. |
||
| Lisätietoa | ||
| Olle Sirén, Strömfors. Tehdas ja tehdasyhdyskunta 1695 - 1970. Helsinki , 1971.
Lauri Putkonen, Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat teollisuusympäristöt. Ympäristöministeriön kaavoitus- ja rakennusosaston tutkimus 4/1989. Helsinki 1989. Eeva-Liisa Oksanen, Vanha Pyhtää, Pyhtään ja Ruotsinpyhtään historia vuoteen 1743. Pyhtään ja Ruotsinpyhtään kunnat, Loviisa 1991. Per Schybergson, Työt ja päivät. Ahlströmin historia 1851 - 1981. Vammala 1992. Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö osa 2. Helsinki 1993. Asko Salokorpi, Suomen rautaruukit. Keuruu 1999. |
||
| kohteeseen sisältyy: hautausmaa; kartano; kirkko; koulu; museo; muu tuotantorakennus; puisto; ruukki; saha; työväen asuintalo; | ||
| ympäristön nykyluonne: metsämaisema; | ||
Strömforsin ruukin Armonlinna ja paloasema letkutornieneen patolammen rannalla. Soile Tirilä 2000. |
Strömforsin ruukinalue. Hannu Vallas 1997. |
Strömforsin ruukinkirkko. Johanna Forsius 2008. |
| julkaisupäivämäärä 22.12.2009 | ||
| palaute kohdetiedoista | ||
| sivun alkuun | ||
PERUSHAKU