Museovirasto

 PERUSHAKU

kohteet maakunnittain
 

KARTTAHAKU

maakuntakartta Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Pohjanmaa Pohjois-Savo Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Uusimaa - itä Kanta-Häme Uusimaa - länsi Pirkanmaa Satakunta Varsinais-Suomi
Espoo Helsinki Vantaa

Pääkaupunkiseudun I maailmansodan linnoitteet

Siirry Museoviraston valtakunnalliseen karttapalveluun: Pääkaupunkiseudun I maailmansodan linnoitteet
Kuvaus
Pietarin suojaksi rakennetun puolustusketjun yksi osa on Viaporin meri- ja maalinnoitus. Se on yksi merkittävimmistä I maailmansodan aikana rakennetuista linnoituskokonaisuuksista. Helsinkiä ympäröivä, maa- ja meriasemista muodostuva linnoitusketju antaa hyvän kuvan linnoitustekniikasta ja sen kehityksestä ensimmäisen maailmansodan aikana. Puolustusketjun hyvin säilyneet, tyypilliset ja harvinaiset osat ja kokonaisuudet edustavat eri linnoitusvaiheita, rakennustapoja, historiallista kerroksellisuutta, linnoitusjärjestelmän alueellista laajuutta ja maisemallisia arvoja.

Maalinnoitus kehystää Helsinkiä kahtena puolikaaren muotoisena ketjuna Vantaan, Helsingin ja Espoon alueilla. Maarintaman puolustusvarustukset ovat yleensä asutuksen keskellä.

Maarintaman ensimmäinen harva puolustusketju 6-7 kilometrin päässä Helsingin keskustasta rakentuu yleensä maavalleista mäkialueilla. Parhaiten säilynyt esimerkki on Länsi-Herttoniemessä Viikin pelloilta nousevan harjanteen päällä. Toinen ja kolmas linnoitusketju noin 10-12 kilometrin päässä keskustasta on yhtenäisempi ja rakennusaikanaan moderni kantalinnoitettu ketju, jossa tukikohdat muodostuvat erillisistä puolustus-, huolto- ja tykistöasemista. Etulinjan tulipesäkkeitä ja suojahuoneita on kaivettu maahan tai louhittu kallioon ja vahvistettu harkkomuurauksella tai betonilla. Etulinjan takana olevat varustukset on kätketty maastoon.

Uloimman puolustusvyöhykkeen kantalinnoitettuja asemia ovat Helsingin Mustavuorella ja Vantaan Länsimäellä sekä Helsingin Kivikossa, Jakomäessä ja Kontulassa olevat laajoina kokonaisuuksina säilyneet tukikohdat, jotka antavat hyvän kuvan tukikohtien rakennustekniikasta, hajasijoittelusta (puolustusasemat, suojavallit, piikkilankaesteet, luolat, huoltoalueet ja tieverkostot) sekä avoimista ampuma-aloista.

Yksittäisiä hyvin säilyneitä rakenteita ovat mm. Vantaalla Maratonpuiston puolustusasemat, Helsingissä Maununnevan suojahuoneet ja asemat ja Myllypuron tykkipatteri. Ala-Malmin Ormusmäessä taisteluasemien luolasuojat ovat sodan loppuvaiheessa rakennettuja. Tuomarinkylän kartanon pihapiirissä olevassa puolustusasemassa on ainoa ehjänä säilynyt katettu konekivääriasema sekä kaksi tähystysasemaa ja suojahuone. Kannelmäen katettujen taisteluhautojen jäänteet ovat ainoat laatuaan.

Puolustushistorian eri kerroksia näkyy Vartiokylässä, jossa ovat sekä Linnavuoren linnoituslaitteet että varhaiskeskiaikainen mäkilinna. Pajamäessä on edustavan puolustusaseman lisäksi toisen maailmansodan aikaisia ilmatorjunta-aseman rakenteita.

Espoossa Mäkkylän ja Vallikallion mäkien varustuskokonaisuuksissa on sekä tyypillisiä että harvinaisia rakennusratkaisuja, tuliasemia, tykkiteitä ja luolia. Komendantinkalliolla on toisen maailmansodan ilmatorjuntarakenteita. Vallikalliolla on mm. ehjä tähystysasema ja suojahuone. Leppävaaran kalliolla on harvinaisia kaponieerirakenteita. Sisällissodan aikana asemissa taistelivat kaupunkia puolustavat punaiset ja etenevät saksalaiset. Laajalahdessa Koivistontien varrella sijaitsevalla linnoituskukkulalla on tyypillisiä harkkokivestä ja betonista rakennettuja linnoituslaitteita. Westendissä maalinnoituksen uloimman vyöhykkeen läntisimmän pisteen harvinaiset ja tyypilliset linnoituslaitteet ovat kalliojyrkänteellä.

Merilinnoitusketjun linnakkeet ja puolustusasemat ovat Helsingin edustan saarilla. Sisä- ja ulkolinjasta muodostuvaan puolustusketjuun sisältyy myös vanhempia linnoituslaitteita ja nuorempia puolustusrakennelmia. Sisävyöhykkeeseen kuuluvat mm. Itäinen Pihlajasaari, Suomenlinna, Vallisaari ja Kuninkaansaari. Etulinjan muodostavat Helsingin edustalla Itä-Villinki, Santahamina, Isosaari, Kuivasaari, Harmaja, Katajaluoto, Rysäkari ja Espoossa Miessaari.

Meririntaman linnoituskokonaisuuteen kuuluvat laituri, aallonmurtaja, mukulakiviset tiet, kapearaiteinen rautatie, tykkipatterit, valonheitinasemat, mittaustornit ja varastot. Kasarmi- ja asuinrakennuksia on säilynyt mm. Rysäkarilla, Katajaluodolla ja Miessaarella. Betonipatteri käsittää mm. neljä avoasemassa olevaa tykkiä, joilla on maanalaiset ammusvarastot ja suojahuoneita. Monet merilinnoituskohteet ovat edelleen sotilasalueita.
 
Historia
Venäjän ja erityisesti Pietarin kaupungin puolustuksen kehittäminen Saksan uhkaa vastaan alkoi 1900-luvun alkupuolella. Taustalla oli tappiollinen, Japania vastaan käyty sota, jossa Venäjä menetti merkittävän osan laivastoa. Asian kiireellisyyden ja kustannusten vuoksi ratkaisuksi nähtiin Suomenlahdelle rakennettavat rannikkolinnakkeet. Pohjois-Itämeren ja Suomenlahden saariston linnoittaminen alkoi kuitenkin vasta 1910-luvulla. Aivan ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä päälinnoituksen muodosti Tallinnan, Porkkalan ja Hangon välillä sijaitseva nk. Pietari Suuren merilinnoitus, jonka lisäksi rannikkolinnoituksia sijaitsi useissa puolustuslinjoissa eri puolilla saaristoa.

Yhden osan puolustusta muodosti Helsingin Kruunuvuorenselällä ja Katajanokalla sijaitseva sotasatama, jonka puolustuskalusto oli kuitenkin pahasti vanhentunut. Ruotsin vallan aikana rakennettu Viapori uudistettiin ja laajennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana meri-, maa- ja ilmapuolustukseen kykeneväksi linnoitukseksi.

Viaporin linnoitus (Krepost Sveaborg) laajeni Helsingin edustan ulkosaarille. Varsinaiset puolustuslaitteet sijoitettiin laajaksi kehäksi Viaporin, Kruunuvuorenselän ankkuripaikan ja Katajanokalla sijaitsevan laivastoaseman ympärille. Sotasataman mantereen puoleinen selusta päätettiin suojata kaupungin ympärille rakennettavalla kenttälinnoitevyöhykkeellä. Meripuolustusta palvelevat linnoitustyöt aloitettiin ulommaisen linjan saarilla 1914. Sodan aikana valmistuivat betoniset ja raskaasti aseistetut patterit Pyöräsaareen, Miessaareen, Rysäkarille, Katajaluodolle, Harmajaan, Kuivasaareen, Isosaareen, Itä-Villinkiin ja Vuosaaren Skatanniemelle. Toisen linjan muodostivat vanhemmat linnoitussaaret Lauttasaari, Melkki, Pihlajasaaret, Harakka, Viaporin keskuslinnoitus (Suomenlinna), Lonna, Vallisaari, Kuninkaansaari, Nuottasaari ja Vasikkasaari.

Maarintaman ensimmäisten kenttälinnoitteiden rakentaminen alkoi 1914. Linnoitteet muodostivat kaksi ketjua Pikku Huopalahdesta Vantaanjoen suuhun ja Länsi-Herttoniemestä Roihuvuoreen. Linnoitusketjujen piti estää saksalaisten pääsy liian lähelle laivastoasemaa.

Ensimmäisen sotavuoden jälkeen maalinnoitusten suunnitelmia muutettiin sotakokemusten, taktiikan ja tykistön kehittymisen vuoksi. Linnoitustöiden toinen vaihe alkoi 1915. Keveät kenttälinnoitteet korvattiin järeämmillä toisen ja kolmannen vyöhykkeen kantalinnoitteilla, joita ryhdyttiin rakentamaan kauemmaksi Helsingistä. Betoni alkoi myös syrjäyttää kiveä rakenteiden pääosana.

Linnoittamisen seurauksena Helsinki muuttui seuraavina vuosina valtavaksi linnoitustyöleiriksi. Asemat hajautettiin laajalle alueelle ja taisteluhaudat sijoitettiin usein maisemaa hallitseville mäkialueille. Tukikohtiin liittyi lisäksi laajat avohakkuut ampuma-alan saamiseksi. Työt jatkuivat syksyyn 1917 saakka, jolloin Venäjän vallankumous ja sitä seuranneet Suomen itsenäistyminen ja sisällissota keskeyttivät työt. Maarintaman eturintamaan rakennettiin yhteensä 36 kantalinnoitettua tukikohtaa, jotka ulottuivat laajana kaarena Espoosta Helsingin kautta Vantaalle.

Suomen itsenäistymisen jälkeen maa- ja merilinnoituksen varustuksilla ei ollut merkittävää roolia Suomen sisällissodassa. Ainoastaan Leppävaarassa ja Ruskeasuolla olleet linnoitteet olivat punaisten käytössä huhtikuussa 1918 käydyissä taisteluissa.

Myöhemmin maalinnoituksen luolia otettiin varastokäyttöön ja rakenteita räjäytettiin metalliromun vuoksi. Linnoiteita on tuhoutunut pääkaupunkiseudun asutuksen ja liikenneyhteyksien rakentamisen yhteydessä. Lisäksi rakenteita on jäänyt fragmentteina asutuksen sisään.

Meririntaman linnakkeet otettiin itsenäistymisen jälkeen puolustusvoimien käyttöön ja niitä käytettiin 1918 lisäksi vankileireinä. Meririntaman linnoituksia uudistettiin myöhemmin ja niillä oli merkitystä vielä toisessa maailmansodassa ja myöhemminkin meripuolustuksen osana.

Maa- ja merilinnoituksen rakenteet katsottiin muinaismuistolain tarkoittamiksi kiinteiksi muinaismuistoiksi 1971.
 
Lisätietoa
Kaj-Erik Löfgren, Helsingin maa- ja merilinnoitus. Sotahistoriallinen seura ja sotamuseo. Vuosikirja VIII. Helsinki 1974.

Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto, rakennushistorian osasto. Julkaisu n:o 9 2/79. Helsinki 1980.

Reino Arimo, Suomen linnoittamisen historia 1918-1944. Helsinki 1981.

Sirkku Laine, Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisu 1996:3.

Sirkku Laine, Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Espoossa. Espoon kaupungin tekninen keskus. Espoo 1998.

Markus Manninen, Viapori, merilinnoitus ensimmäisessä maailmansodassa 1914-1918. Sotamuseo 2000.

John Lagerstedt, Ensimmäisen maailmansodan aikaiset Vantaan Länsimäen linnoitukset. (Painamaton) Inventointikertomus 2003. Vantaan kaupunki Urban II ohjelma ja viheralueyksikkö Elävä kaupunki -hanke 2004.
 
kohteeseen sisältyy:  kasarmi; linnoitus; luotsiasema; muinaisjäännös; piensatama;
ympäristön nykyluonne:  kaupunki; merialue;
 
Korsu Kuivasaaressa. Ulla-Riitta Kauppi 1994
Korsu Kuivasaaressa. Ulla-Riitta Kauppi 1994.
Tykkitie Helsingin Kivikossa. Ulla-Riitta Kauppi 1994
Tykkitie Helsingin Kivikossa. Ulla-Riitta Kauppi 1994.
Taistelukaivantoja Espoon Leppävaarassa. Ulla-Riitta Kauppi
Taistelukaivantoja Espoon Leppävaarassa. Ulla-Riitta Kauppi .
 
julkaisupäivämäärä 22.12.2009
palaute kohdetiedoista
sivun alkuun
 


© Museovirasto 2009